Olipa hyvä, että tavattiin

Millainen on hyvä valokuva?

Valokuvien arviointi on vaikeaa. Valokuvien arviointi on aina subjektiivista ja siihen vaikuttavat todella monet tekijät. Hyvä valokuva ei välttämättä ole aina se teknisesti perussääntöjen mukaan toteutettu, sillä valokuvauksessa kuten muuallakin maailmassa – rajat on tehty rikottavaksi. Hyvä valokuva vaatii aina oikean aiheen, tunteen ja kokonaisuuden. Toisinsanoen hyvän kuvan määritelmä riippuu ensisijaisesti aina katsojasta.

Nykyään valokuvausta pystyy oppimaan ja opettelemaan lukuisilla eri tavoilla omatoimisesti, netti on pullollaan erilaisia videoita ja kirjastojen hyllyt notkuvat kirjoja. Monet eri tahot järjestävät kursseja kuvauksen opettamiseen. Esimerkiksi Olympus, Nikon ja Canon auttavat omia kuvaajiaan entistä parempaan oman laitteen hallintaan sekä tarjoavat yleisiä vinkkejä kuvaukseen ja siinä onnistumiseen. Tuoreinkin harrastelija tietää mitä tarkoittaa bokeh, haarukointi, ISO tai kohina. Kukaan ei voi kuitenkaan opettaa toiselle kuvan näkemistä tai arvioimista loppuun saakka.  Sillä vaikka kuva olisi teknisesti täydellinen, se voi silti olla totaalisen mitäänsanomaton, ellei viesti mitään. Sitten on se toinen puoli: kuva voi olla teknisesti surkea, mutta koska kuvassa on oikea tunne, hetki ja ihmiset – se on maailman paras valokuva. Täydellinen valokuva minulle ei välttämättä ole sitä sinulle ja päinvastoin. Omassa työssäni koen tärkeäksi, että asiakkaan ja minun visioni täydellisesti ja tavoitellusta kohtaavat.

Tunteet kuvissa

Etenkin lapsiperhe-elämään sukellettuani olen itse törmännyt kuvatunteisiin eli tunteisiin kuvissa. Tärähtänyt, heilahtanut, epätarkka ja alivalottunut kuva voi olla jonkun (yleensä äidin, isän, mummon tai papan) mielestä “aivan ihana” jos se vain on otettu esikoisesta ensiaskelten hetkellä. Kuva, jossa horisontti on vinossa ja valotus täysin pielessä, voi olla “upea”, jos se vain on otettu sukulaisen hääpäivänä juuri siellä juuri silloin. Monesta tunnekuvasta kaikki tunteet ja muistot eivät edes näy itse kuvassa, vaan varsinainen muistijälki vaikkapa lomamatkan rantamaisemasta onkin kuvan ulkopuolella.

paivauni-jenoradesign

Kun itse aloitin yrittäjänä kotiäitiyden ohella vuonna 2013 törmäsin kuvatunteiden ongelmaan myös omassa tekemisessäni. Piti näyttää osaamistaan, mutta iso osa tuolloisista kuvista oli omista lapsista. Toki muitakin kuvauksia olin tehnyt ja alalle jo kouluttautunut, mutta suurin osa viimeisimmistä kuvista juuri silloin oli niistä omista sydänkäpysistä. Näinä hetkinä tunsin aina välillä syvää epävarmuutta: onko tämä kuva nyt oikeasti niin hyvä kuin ajattelen, vai nostaako sen paremmuutta omissa arvioissani kuvan aihe eli omat lapseni?

Nykyään valikointi on huomattavasti helpompaa jo ihan siksikin, että muutakin kuvattavaa on kuin omat lapsemme. Ne “ihan kivat” kuvat omasta perheestä jäävät suosiolla omaan kotialbumiin tai tarkoitukseensa sopivina saattavat vilahtaa vaikkapa blogissa. Myös Instagram-tilini vilisee oman elämämme snapshoteja. Koska pitäähän elämässä olla myös kepeyttä, harkitsemattomuutta ja hetkessä elämistä 🙂 . Väittäisinkin, että jokaiselle maailmassa otetulle kuvalle on varmasti olemassa sopiva ympäristö ja yleisö, sellainen joka ymmärtää kuvan ajatuksen ja tarkoituksen ja on aidosti innoissaan siitä.

Miten tavoitella hyviä kuvia?

Valokuvaus on ikuista oppimista. En tunne yhtäkään valokuvaajaa, joka sanoisi osaavansa kaiken ja olevansa täysin valmis. Valokuvaus on jatkuvaa kehittymistä, itsensä löytämistä ja uuden luomista. Jos siis kuvaat paljon itse: ole rohkea, kokeile uutta, usko itseesi ja anna mennä. Jos taas pyrit luomaan kuvamuistosi pääasiassa valokuvaajan avulla: ota selvää mitä haluat ja kerro toiveesi kuvaajalle, ole vaativa mutta luota kuvaajan ammattitaitoon.

Millainen on sinun lempikuvasi?

-Jenni

4 Responses

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *