Millainen on hyvä valokuva?

Valokuvien arviointi on vaikeaa. Valokuvien arviointi on aina subjektiivista ja siihen vaikuttavat todella monet tekijät. Hyvä valokuva ei välttämättä ole aina se teknisesti perussääntöjen mukaan toteutettu, sillä valokuvauksessa kuten muuallakin maailmassa – rajat on tehty rikottavaksi. Hyvä valokuva vaatii aina oikean aiheen, tunteen ja kokonaisuuden. Toisinsanoen hyvän kuvan määritelmä riippuu ensisijaisesti aina katsojasta.

Nykyään valokuvausta pystyy oppimaan ja opettelemaan lukuisilla eri tavoilla omatoimisesti, netti on pullollaan erilaisia videoita ja kirjastojen hyllyt notkuvat kirjoja. Monet eri tahot järjestävät kursseja kuvauksen opettamiseen. Tuoreinkin harrastelija tietää mitä tarkoittaa bokeh, haarukointi, ISO tai kohina. Kukaan ei voi kuitenkaan opettaa toiselle kuvan näkemistä tai arvioimista loppuun saakka.  Sillä vaikka kuva olisi teknisesti täydellinen, se voi silti olla totaalisen mitäänsanomaton, ellei viesti mitään. Sitten on se toinen puoli: kuva voi olla teknisesti surkea, mutta koska kuvassa on oikea tunne, hetki ja ihmiset – se on maailman paras valokuva.

Etenkin lapsiperhe-elämään sukellettuani olen itse törmännyt kuvatunteisiin eli tunteisiin kuvissa. Tärähtänyt, heilahtanut, epätarkka ja alivalottunut kuva voi olla jonkun (yleensä äidin, isän, mummon tai papan) mielestä aivan ihana jos se vain on otettu esikoisesta ensiaskelten hetkellä. Kuva, jossa horisontti on vinossa ja valotus täysin pielessä, voi olla ”upea”, jos se vain on otettu sukulaisen hääpäivänä juuri siellä juuri silloin. Tottakai. Monesta tunnekuvasta kaikki tunteet ja muistot eivät edes näy itse kuvassa, vaan varsinainen muistijälki vaikkapa lomamatkan rantamaisemasta onkin kuvan ulkopuolella. Puhunkin monesti omassa työssäni tunnemuistoista; jokainen valokuva sisältää aina nähdyn lisäksi myös sen miltä kuvan oton aikaan kuulosti, näytti, tuoksui. Sanon monesti, että otettu kuva on paras ja tällä tarkoitan erityisesti sitä että ottamatonta kuvaa emme saa koskaan otetuksi. Vaikka siis tänään paidassasi olisi tahra tai kampaamokäynti on venynyt, ota silti se yhteiskuva äidin, veljen, mummin tai perheen kanssa. Tärähtänytkin selfie on aina parempi kuin ei kuvaa ollenkaan.

Jos kuitenkin tähtäät valokuvaajan ammattiin tai tahdot nostaa harrastelijan taitojasi uudelle tasolle, pitää toki keskittyä muuhunkin kuin tunteeseen. Yhden asian haluaisin sanoa; valokuvaus on ikuista oppimista. En tunne yhtäkään valokuvaajaa, joka sanoisi osaavansa kaiken ja olevansa täysin valmis. Valokuvaus on jatkuvaa kehittymistä, itsensä löytämistä ja uuden luomista. Jos siis kuvaat paljon itse: ole rohkea, kokeile uutta, usko itseesi ja anna mennä. Käy kursseja, katso tutoriaaleja ja etsi sinulle paras tapa sukeltaa kuvauksen maailmaan!

Jos taas pyrit luomaan kuvamuistosi pääasiassa ammattivalokuvaajan avulla: ota selvää mitä haluat ja kerro toiveesi kuvaajalle, ole vaativa mutta luota kuvaajan ammattitaitoon <3 .

Millainen on sinun lempikuvasi?

-Jenni

4 vastausta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ethän kopioi luvatta!