Hautajaisten valokuvaus
Laadukkaat hautajaiskuvat kestävät aikaa
Elämämme rakkaimmat ihmiset ansaitsevat kauniit, kestävät kuvamuistot myös viimeiseltä matkaltaan.
Laadukkaat hautajaiskuvat kestävät aikaa ja tarjoavat mahdollisuuden palata tärkeään päivään uudelleen, kun aika on sopiva. Ammattilaisen toteuttama dokumentaarinen hautajaisten valokuvaus tarjoaa teille vapauden keskittyä hautajaispäivän kulkuun rauhassa ilman painetta ja huolta valokuvien onnistumisesta. Kun minä saavun paikalle, pidän huolen että hautajaisten jokainen hetki tulee tallennetuksi kuviin, jotka tuntuvat sydämessä asti.
Kokenut hautajaisten valokuvaaja
Kun etsit valokuvaajaa hautajaisiin, suosittelen aina tutustumaan kuvaajan aiempiin kuviin ja varmistamaan, että valokuvaajalla on varmasti kokemusta juuri hautajaisten valokuvauksesta. Hautajaiset ovat tilaisuus, joka toteutuu vain kerran ja valitettavasti näitä kuvia emme enää myöhemmin voi saada tallennetuksi. Hautajaisten valokuvaus vaatii myös erityistä teknistä osaamista sekä hienovaraista tilannetajua ja ymmärrystä tapahtumien kulusta.
Minä olen valokuvannut hautajaisia yli kymmenen vuotta ja tuona aikana olen ollut mukana saattamassa hautaan lapsia ja aikuisia, luonnollisesti iän uuvuttamia ja yllättävien onnettomuuksien uhreja. Olen ollut mukana eri uskontokuntien siunauksissa sekä ei kirkollisissa tilaisuuksissa ja kunnioitan aina teidän tapaanne toteuttaa hautajaispäivää.
Asiakkaiden palautteita
Valokuvaaja Jenni Oranen
Hautajaisten valokuvaus on tehtävä, jonka kannan kerta toisensa jälkeen ylpeydellä. Hautajaisten valokuvaus on minulle rakasta sydäntyötä, jota teen suurella intohimolla, rakkaudella ja merkityksellisyyden tunteella.
Kun kaipaat läheisesi hautajaispäivään kokenutta ja ammattitaitoista valokuvaajaa, olethan minuun yhteydessä haluamallasi tavalla ja jutellaan lisää.
Jenni Oranen / Valokuvaamo Jenora Design
Hinnasto
Hautajaispäivän valokuvaus 1020e
Koko hautajaispäivän valokuvaus sisältää kaikki siunaus- ja muistotilaisuuden ainutkertaiset hetket tallennettuina laadukkaiksi, aikaa kestäviksi valokuviksi.
Muistoksi päivästä teille jää laaja, kauniin kokonaistarinan kertova sähköinen kuvagalleria.
Koko hautajaispäivän valokuvaukseen sisältyy sisältyy siunaustilaisuuden ja muistotilaisuuden valokuvaus kokonaisuudessaan teidän valitsemienne aikataulujen mukaisesti.
Aloitus: Voimme sopia valokuvauksen alkavaksi arkun kannosta alttarille tai tilaisuuden virallisesta aloitusajasta. Minä saavun paikalle aina noin 15-20 minuuttia ennen tilaisuuden sovittua aloitusaikaa valmistautumaan.
Tilaisuuden eteneminen: Hautajaispäivän kulku saa edetä omalla painollaan ja minä kuljen mukana tallentamassa jokaisen hetken kuvamuistoiksi teille. Kuviin päätyvät kukkien laskijat, papin puheet, arkun siunaaminen, adressien lukemiset, muistopuheet, ihmisten kohtaamiset ja yhdessäolot ja kaikki muut ainutkertaiset hetket.
Valokuvauksen päättäminen: Tämä kokonaisuus sisältää vapaan kuvausajan täysin teidän toiveisiinne, tarpeisiinne ja hautajaispäivään mukautuen. Ei ylimääräisiä lisäkuluja tai ennakkopohdintaa aikatauluista, vaan kaikki sisältyy valmiiksi kokonaishintaan.
Kaikki hautajaiskuvaukset sisältävät kuvien jälkikäsittelyn sekä toimituksen sähköisesti internet-galleriassa. Kuvilla on vapaa käyttö- ja tulostusoikeus yksityiskäytössä.
Siunaustilaisuus ja muistotilaisuuden ensihetket 680e
Kokonaisuus sisältää siunaustilaisuuden valokuvauksen sekä muistotilaisuuden valokuvauksen ensimmäisen kahden tunnin osalta.
Lopputuloksena kuvauksesta jää sähköinen, laaja, internetgalleria tilaisuuden valokuvista.
Siunaustilaisuus ja muistotilaisuuden ensihetket sisältäen siunaustilaisuuden kuvaus kokonaisuudessaan sekä muistotilaisuuden valokuvaus ensimmäisen kahden tunnin osalta.
Aloitus: Voimme sopia valokuvauksen alkavaksi arkun kannosta alttarille tai tilaisuuden virallisesta aloitusajasta. Minä saavun paikalle aina noin 15-20 minuuttia ennen tilaisuuden sovittua aloitusaikaa valmistautumaan.
Tilaisuuden eteneminen: Hautajaispäivän kulku saa edetä omalla painollaan ja minä kuljen mukana tallentamassa kukkien laskijat, papin puheet, arkun siunaamisen, adressien lukemiset ja muut hetket valokuviksi teille.
Valokuvauksen päättäminen: Tämä kokonaisuus sisältää noin kahden tunnin kuvauksen muistotilaisuudessa ja kuvauksen päätämme ennalta sovitun mukaisesti.
Jos tahdotte pidentää kuvausaikaa, voitte jo ennalta varata koko hautajaispäivän valokuvaus-paketin tai voimme lisätä mahdollisuuksien mukaan kuvausaikaa tilaisuuden aikana. Lisäkuvaustuntien hinta 190e/tunti toteutuneen kuvausajan mukaisesti.
Kaikki hautajaiskuvaukset sisältävät kuvien jälkikäsittelyn sekä toimituksen sähköisesti internet-galleriassa. Kuvilla on vapaa käyttö- ja tulostusoikeus yksityiskäytössä.
Siunaustilaisuuden valokuvaus 395 e
Sisältäen siunaustilaisuuden valokuvauksen ja mahdollisen arkun hautaan laskun. Voimme myös tallentaa yhteiskuvat läheisten ja perheen kesken haudalla tai kappelissa arkun äärellä siunaustilaisuuden päätteeksi. Tilaisuuden kuvista saatte muistoksi laajan internetgallerian.
Siunaustilaisuuden valokuvaus on hinnaltaan 395 euroa sisältäen kuvauksen sovitusta ajankohdasta eteenpäin.
Aloitus: Voimme sopia valokuvauksen alkavaksi arkun kannosta alttarille tai tilaisuuden virallisesta aloitusajasta. Minä saavun paikalle aina noin 15-20minuuttia ennen tilaisuuden sovittua aloitusaikaa.
Tilaisuuden eteneminen: Tilaisuus saa edetä omalla painollaan ja minä kuljen mukana tallentamassa kukkien laskijat, papin puheen, arkun siunaamisen ja muut pienetkin ohikiitävät hetket valokuviksi.
Valokuvauksen päättäminen: Siunaustilaisuuden valokuvaus päätetään siunaustilaisuuden loppuun eli yleensä alttarille tai arkun hautaan laskuun tai vainajan saattamiseen ruumisautoon. Siunaustilaisuuden lopuksi voimme tallentaa myös yhteiskuvat hautajaisseurueesta tai lähiperheestä arkun tai hautapaikan äärellä, jos näin toivotte.
Kaikki hautajaiskuvaukset sisältävät kuvien jälkikäsittelyn sekä toimituksen sähköisesti internet-galleriassa. Kuvilla on vapaa käyttö- ja tulostusoikeus yksityiskäytössä.
Hautajaisten valokuvaus, kuinka etenemme?
- Heti kun läheisesi hautajaisten päivämäärä on tiedossa, voit olla minuun yhteydessä varataksesi valokuvauksen hautajaisiin. Voit valita itsellesi sopivan tavan seuraavista:
• varaustiedustelu netissä
• sähköposti
• puhelu (ellen pääse vastaamaan, voit jättää viestin ja soitan sinulle takaisin mahdollisimman pian) - Vastaan varaustiedusteluihin ja sähköposteihin vuorokauden sisällä, pääsääntöisesti noin 12 tunnin kuluessa (pois lukien loma-ajat, joista tiedotan nettisivujeni etusivulla) . Kiireisissä tilanteissa olethan yhteydessä puhelimitse!
- Kun olemme sopineet yhdessä kuvauksen päivämäärän, paikan ja aikataulun, minä lähetän sinulle sähköpostia, jossa vielä vahvistan kuvauksen tilaisuuteenne varatuksi ja toimitan myös lisätietoja käytännön asioista.
- Halutessasi voitte jo ennalta tilata aitoja valokuvia tai valokuvakirjoja tulevan tilaisuuden kuvista tai pohtia näiden tarvetta.
- Perikunnan laskutustiedot voitte toimittaa minulle ennen hautajaispäivää haluamallasi tavalla. Voitte myös täydentää haluamiasi lisätietoja hautajaisten valokuvaukseen liittyen aina hautajaispäivään saakka, otathan yhteyttä sähköpostilla tai soittamalla jos jotain muutoksia ilmenee.
- Hautajaisiin saavun ennalta sopimamme aikataulun mukaisesti. Pääsääntöisesti saavun kappeliin tai kirkkoon 15-20 minuuttia ennen siunaustilaisuuden sovittua aikaa ja tällöin ehdimme myös vaihtaa ajatuksia kasvokkain. Jos olemme sopineet kuvattavaksi myös arkun kannon kappeliin, saavun sovitusti useimmiten noin 30 minuuttia ennen tilaisuuden virallista alkamisaikaa.
- Hautajaisissa kuljen ja toimin omatoimisesti ja vastaan kaikesta kuvaukseen liittyvästä. Liikun huomaamattomasti, mutta ohjelman kulun tiedostaen ja tilaisuutta kunnoittaen. En käytä salamavaloa kuvatessani kirkossa tai kappelissa, mutta toisinaan pimeimpinä syysiltoina hautaan saaton yhteydessä käytän myös lisävaloa ulkona kuvien laadukkaan tallentamisen avuksi.
- Päätän valokuvauksen yhdessä ennalta sovittuun hetkeen joko siunaustilaisuuden päätteeksi tai muistotilaisuuden sovittuun kohtaan.
- Viikon kuluessa hautajaispäivästä lähetän sinulle sähköpostia, jonka yhteydessä toimitan myös laskun hautajaisten valokuvauksesta. Jos olette tilanneet jo ennalta valokuvia tai hautajaisten valokuvakirjoja, nämä tuotteet voidaan kirjata samalle perikunnan laskulle.
- Noin kolmen viikon kuluessa hautajaispäivästä lähetän sinulle uuden sähköpostin, jossa on linkki sähköiseen kuvagalleriaan, josta löydätte tilaisuutenne valmiit kuvat sähköisinä tiedostoina. Saatte jakaa tämän kuvagallerian linkkiä vapaasti läheisille ja hautajaisvieraille. Sähköisillä tiedostoilla on aina vapaa julkaisu- ja teettämisoikeus yksityiskäytössä, joten saatte vapaasti tulostaa ja teettää tiedostoista kuvatuotteita haluamissanne kuvanvalmistamoissa. (Huomioithan, että gallerialinkki, kuvat ja tuotteet toimitetaan ennalta ilmoitetulla aikataululla sillä edellytyksellä, että valokuvauslasku näkyy kuvien toimitushetkellä maksettuna. Jos huomaat, että kuolinpesän järjestelyiden tai muiden yllättävien tilanteiden vuoksi kuvauksen maksu tulee viivästymään, niin ilmoitathan ystävällisesti siitä minulle.)
- Jos olette tilanneet hautajaisten kuvista jo ennalta kuvakirjoja tai valokuvia, myös nämä toimitetaan sähköisen gallerian valmistuttua.
- Sähköinen internetgalleria tilaisuutenne valokuvista on avoinna 6 kuukautta niiden julkaisupäivästä lukien ja kuvat säilyvät tämänkin jälkeen varmuuskopioina minulla.
Hautajaisten valokuvaus ympäri Suomen
Minulle onnistuneet ja laadukkaat, rakkaudella toteutetut hautajaiskuvaukset ovat sydämen asia ja tämän vuoksi toteutan hautajaisten valokuvauksia ympäri Suomen. Hautajaisten valokuvaus vaatii erityistä teknistä osaamista sekä hienovaraista tilannetajua ja ymmärrystä tapahtumien kulusta. Tunnen ennalta hyvin useat kirkot, kappelit sekä hautausmaat, mutta uusiin kohteisiin saavun aina tutustumaan ajoissa ennen tilaisuutenne alkua.
Matkustan 40km säteellä ilman lisäkuluja
Lähden liikkeelle Keski-Suomesta, Laukaan Lievestuoreelta mutta matkustan aina ensimmäisen 40 km säteellä veloituksetta. Tästä voit halutessasi tarkastaa matkakulujen muodostumista pidemmille välimatkoille:
41-60 km 50e
61-80 km 80e
81-100 km 120e
101-150 km 250e
Yli 150km matkoihin lasken tarjouksen kuvaustarpeen mukaisesti.
Lisään aina mahdolliset matkakulut mukaan kuvausvarauksenne tietoihin, mutta voit myös itse halutessasi tarkastaa matkan mitan tilaisuuteenne tämän kartan avulla:
Tärkeää hautajaisten valokuvauksessa:
Hautajaisissa minä pysyttelen aina kuvaajana taka-alalla ja tapahtumat saavat edetä omalla painollaan. Kunnioitan vieraita, vainajaa sekä tilaisuutta ja toimin aina niin hienovaraisesti kuin suinkin pystyn, kuitenkaan kuvien laadusta tinkimättä; haluan taata omaisille mahdollisimman kauniit ja kuvaavat kuvat tilaisuuden jokaisesta hetkestä.
Minä olen paikalla teitä varten ja pidän huolen siitä, että valokuvat tallennetaan toiveenne mukaisesti. Saan usein kiitosta myös seurakuntien henkilökunnalta, kuinka tapani toimia myös heidän näkökulmastaan on sopivan jämpti, mutta aina hienotunteinen.
Hautajaisten valokuvauksesta ja sen laajuudesta sovimme asiakkaitteni kanssa aina kirjallisesti. Vaikka tekisitte kuvaustilauksen puhelimitse, toimitan aina teille kirjallisen varausvahvistuksen sähköpostilla ja siinä on aina mainittuna myös palvelun hinta ja tieto, mistä hinta koostuu. Kirjallisella ”mustaa valkoisella”-vahvistusviestillä teemme myös yhdessä näkyväksi sovitut aikataulut ja paikat.
Myös hautajaisissa näkemäni ja kuulemani asiat ovat aina luottamuksellisia, en myöskään kerro tai jaa asiakkaitteni tietoja missään tilanteissa ulkopuolisille.
Kun etsit valokuvaajaa hautajaisiin, suosittelen aina tutustumaan kuvaajan aiempiin kuviin ja varmistamaan, että valokuvaajalla on varmasti kokemusta juuri hautajaisten valokuvauksesta. Hautajaiset ovat tilaisuus, joka toteutuu vain kerran ja valitettavasti näitä kuvia emme enää myöhemmin voi saada tallennetuksi.
Oma yli kymmenen vuoden kokemukseni hautajaiskuvausten parista antaa hyvän pohjan ja tietotaidon hautajaisten valokuvaukseen. Tiedän kuitenkin, että tilaisuudet ja tilanteet ovat aina yksilöllisiä ja varaudun parhaani mukaan myös erilaisiin yllättäviin tilanteisiin kuten ihmisten yllättäviin liikkeisiin, laiterikkoihin ja sääolosuhteisiin.
Valokuvat kuvaan aina kahdella kamerarungolla ja neljällä muistikortilla, kuvat tallennan ja varmuuskopioin kahdesti ja valmiit kuvat toimitan sähköisesti sekä teille, että pidän kopiona itselläni.
Koen että valokuvat ja niiden katselu yhdessä yhdistää sukupolvia ja tuoda meidät lähemmäs toisiamme. Asiakkaani arvostavat mahdollisuutta tilata minulta myös valmiita valokuvia ja kuvakirjoja hautajaisten kuvista. Valmistan mielelläni myös kauniin valokuvan muistopöytään haluamastasi kuvasta.
Vainajan, omaisten ja vieraiden yksityisyys on minulle tärkeää, enkä koskaan jaa tunnistettavia kuvia ihmisistä oman työni näytteinä ilman erillistä sopimista.
Pyrin kertomaan hautajaisten valokuvausta etsiville ihmisille kuvaustavastani portfoliossani aitojen tilannekuvien avulla, mutta jos kuvissa esiintyy tunnistettavasti ihmisiä, pyydän aina kuvaan julkaisuluvan omaisilta/kuvissa esiintyviltä henkilöiltä.
Mikään tilaisuutenne valokuva, jossa on tunnistettavasti ihmisiä, ei siis päädy minun julkaisemanani nettiin tai muihin yhteyksiin (ellemme ole siitä erikseen yhdessä sopineet) .
Erityisesti hautajaisten valokuvauksessa koen merkitykselliseksi ihmisten kohtaamisen. Vaikka roolini hautajaisissa on toimia taustalla, pidän tärkeänä toimia ja kohdata arvokkaasti kaikki ihmiset.
Yli kymmenen vuoden ja kymmenien hautajaisten kokemuksella pystyn tarjoamaan tukea ja apua omaisille myös hautajaisten kulkuun liittyvissä kysymyksissä. Suosittelen mielelläni kukkakauppoja ja juhlatiloja, joiden palvelut olen nähnyt hyväksi. Olen tukenanne koko kuvamatkalla ja autan tarvittaessa myös mm. sähköisten kuvien tekemisessä aidoiksi valokuviksi.
Pyrin kaikessa työskentelyssäni ikäystävälliseen palveluun ja tähän sisältyy myös kuvista ja kuvaamisesta puhuminen kullekin asiakkaalle hänelle sopivalla ja ymmärrettävällä tavalla. Saat aina kysyä, kun mieleesi kysymyksiä herää ja minä autan parhaani mukaan.