Muotokuvaus ja erikois­muotokuvaus​

Onko toiveenasi yksi hyvä valokuva?

Sellainen, jossa voit katsoa itseäsi tai elämäsi ihmisiä ja todeta ”tässä olemme me”? Näin ajattelee moni muukin ja ajattomat, klassiset, sukupolvelta toiselle kestävät muotokuvat ovatkin yksi asiakkaitteni rakkain hankinta vuodesta toiseen. Paljastan tässä nyt kuitenkin yhden salaisuuden; aika harvoin hyviä kuvia syntyy lopulta vain yksi. Se on kuitenkin aika hyvä ja leppeä ajatuksen siemen, josta lähteä liikkeelle. Kutsun tätä itse yhden hyvän kuvan-periaatteeksi 🙂 .

Nämä kuvat ovat harkittuja ja ne kestävät aikaa kuin laadukas pikkumusta. Niiden paikkaa, kokoa ja muotoa, mietitään rauhassa ja useimmiten kuvat ovat kodeissanne esillä paraatipaikoilla, muistuttamassa joka päivä elämän rakkaimmista ihmisistä.

Ajattelen itse, että hyvä muotokuva on kuin taideteos. Ja mikäpä olisi kauniimpaa, kuin saada taidenäyttely omaan kotiin, omista rakkaimmistasi! Jokaiseen valokuvaan sisältyy aina nähdyn lisäksi myös tunnemuisto. Rakkaan ihmisen nauru, käden kosketus, sateen jälkeisen metsän tuoksu. Kaikki se voi olla piilossa yhdessä valokuvassa.

Ja tiedätkö mitä? Oikea aika tallentaa se valokuva on nyt. Ei huomenna, ei sitten kun.

Muotokuvaus​

Muotokuvaus voi olla esimerkiksi yksivuotiaan valokuvaus, perheen valokuvaus tai ylioppilaskuvaus.

Muotokuvaus voi olla myös koko suvun yhteinen valokuvaus, jossa mummit ja lapset saadaan samaan kuvaan tai se voi olla pariskuntakuvaus rakkaasi kanssa. Paras syy valokuvaukselle olet sinä itse ja mitään sen ”ihmeellisempää” syytä ei tarvita. Sinä olet tarpeeksi ihmeellinen, sopiva ja valokuvan arvoinen juuri noin. Muotokuvaus on sopia valinta sinulle, joka haluat kiireettömän kuvauksen studiossa tai missä tahansa miljöössä ulkona tai vaikka omassa kodissasi. Toivot ehkä ajatuksia ja ideoita kuviin myös minulta, arvostat neuvoja ja ohjausta kuvauksen aikana.

Muotokuvauksen kokonaishinta koostuu kuvausmaksusta sekä tekemästäsi kuvatilauksesta.

Muotokuvauksen kuvausmaksu on saman arvoinen kaikille asiakkailleni. Sinun ei siis tarvitse maksaa lisähintaa esimerkiksi;

  • siitä että saat itse valita suosikkikuvasi (koevedosgalleria sisältyy aina kuvauksen hintaan)
  • ilta-tai viikonloppukuvauksesta (arki ja pyhä ovat saman hintaisia)
  • sisaruksista tai koko perheen kuvista (kuvaukseen voitte osallistua haluamallanne kokoonpanolla)
  • miljöökuvauksesta (studio- ja ulkokuvaus ovat saman hintaisia ja myös niiden yhdistelmä onnistuu. Matkustan aina luoksesi ensimmäiset 35 kilometriä ilmaiseksi lähtöpisteestäni Lievestuoreelta.)

Myös kuvatilauksen saatte tehdä vedosgalleriasta itse valitsemistanne suosikkikuvista vapaasti. Asiakkaani käyttävät kuvatilaukseen useimmiten 200-1200 euroa, mutta mitään ala- tai ylärajoja kuvatilauksille ei ole. Sinä päätät <3 . 

Muotokuvauksen eteneminen askel askeleelta

Ennen valokuvausta

Voit varata muotokuvauksen koska vain helposti nettiajanvarauksestani. Halutessasi voit myös soittaa tai lähettää sähköpostia minulle. Jos sinulla on jo mielessäsi toiveita, ajatuksia tai kysymyksiä kuvauksiinne liittyen niin voit esittää niitä jo heti kuvausta varatessasi!

Käymme ennalta läpi ajatuksiasi ja toiveitasi valokuvaukseen liittyen ja voit halutessasi täyttää kuvausten ennakkotietolomakkeen, joka auttaa minua kuvauksen valmistelussa toiveittenne mukaisesti.

Sinä saat kuitenkin tulla kuvauksiin myös täysin ilman sen kummempia ennakkoideoita ja minä luon kuvat tilanteen ja sen hetken ajatustenne inspiroimana. Voit luottaa siis aina minuun, vaikka oma ideapankkisi olisi tyhjä.

Muotokuvaus toteutetaan sinun valintasi mukaan joko valokuvaamollani Lievestuoreella tai miljöössä eli missä vain ympäristössä esimerkiksi ulkona tai omassa kodissanne. Matkustan aina veloituksetta kuvauksiin 35 km päähän kuvaamoltani, joten jos etsit valokuvaajaa Jyväskylästä tai muualta Keski-Suomen alueelta, palvelen kattavasti näillä alueilla.

  • STUDIO
    Valokuvausstudioni on helppo löytää, se sijaitsee kätevästi 9- ja 13-tien risteyksen tuntumassa ja Jyväskylästä valokuvaamolleni ajaa noin 20-30 minuutissa. Valokuvaamoni vieressä on runsaasti maksutonta parkkitilaa ja tarvittaessa autolla pääsee suoraan oven eteenkin. Studiotila on omassa käytössäni kokoajan, joten esimerkiksi sään yllättäessä voimme aina siirtää kuvauksen studioon ilman ylimääräistä säätämistä. Studiotilani mahdollistaa kuvauksen sisätiloissa  ja se on hyvin muuntautuvainen erilaisiin kuvauksiin. Lievestuoreella on myös erittäin kaunista järvimaisemaa ja luontomaastoa, joita voimme halutessanne käyttää studio- ja miljöökuvien yhdistelmissä.
  • MILJÖÖKUVAUS
    Miljöökuvaus voidaan toteuttaa ulkona, omassa kodissanne tai muussa ympäristössä. Voit ehdottaa sinulle mieluisaa paikkaa, tai esittää toiveita minkä mukaan haluaisit paikan löytää. Miljöökuvauksia olen tehnyt Jyväskylän ja Keski-Suomen alueella yli 10 vuoden aikana paljon ja osaan myös ehdottaa erilaisia kuvauspaikkoja toiveisiinne pohjaten. Ulkokuvauksissa menemme aina säävarauksella eli huonon sään yllättäessä joko siirrämme kuvauspäivää tai siirrämme kuvauksen studioon, teidän valintanne mukaan!

Valokuvauksen aikana

Muotokuvaukselle on hyvä varata kiireetöntä aikaa yksi tunti, josta useimmiten varsinainen valokuvaustilanne kestää noin 20-45 minuuttia.

Kuvauksessa etenemme aina pienimmän kuvattavan tahdilla eli esimerkiksi lapsi- ja perhekuvauksissa pidämme tarvittaessa taukoja tai käytämme alussa aikaa uuden tilanteen ihmettelyyn ja tutuiksi tulemiseen.

Minä kuvaan pääasiassa ihan tavallisia ihmisiä, joilla ei ole kokemusta valokuvamallin työstä tai ylipäätään kameran edessä olemisesta. Moni arvelee, että eivät osaa olla kameran edessä tai heistä ei saa hyviä kuvia, mutta aina on hienosti pärjätty! Kannustavalla tuellani ja teidän omana itsenänne olemisella luomme kerta toisensa jälkeen Kuvia, joista näkee että ihmisillä on hyvä olla 🙂 .

Valokuvauksen jälkeen

Noin kahden viikon kuluessa valokuvauksestasi pääset oman valintasi mukaan katselemaan valokuvienne esikatseluversioita joko vedospalaveriin valokuvaamolleni tai sähköiseen nettigalleriaan itsenäisesti. Aidot valokuvat, laadukkaat kuvatuotteet ja sähköiset kuvatiedostot saat siis itse vapaasti valita ja tilata omista suosikkikuvistasi. Olen mielelläni apuna kuvien valinnassa ja niiden sopivan koon hahmottamisessa.

  • VEDOSPALAVERI
    Useimmiten asiakkaani haluavat ottaa rauhallista aikaa kuviensa katseluun ja saapuvatkin kiireettömään vedospalaveriin luokseni. Vedospalaverissa pääsette näkemään kuvanne aitoina valokuvina ja asiakkaani kokevat että kuvien katselu, valinta ja esimerkiksi ilmeiden vertailu on helpointa nimenomaan fyysisiä kuvia käsissä pitelemällä. Kerron vedospalaverissa eri kuvatuotteista ja mietin kanssanne sopivimmat kuvaratkaisut juuri teidän toiveisiinne.
  • NETTIGALLERIA
    Nettigalleriassa pääsette tutkimaan kuvauksenne kuvia omatoimisesti ja tekemään kuvavalintoja omasta kodista käsin. Joskus hektiseen arkeen aikaa säästävin ja sopivin ratkaisu on sähköinen galleria ja pystyn auttamaan teitä kuvatuotteiden valinnassa sekä eri materiaalien valinnassa myös etänä. Nettigalleria on avoinna 2 viikkoa kuvien julkaisusta alkaen.

Tilauksesi mukaiset valmiit kuvat, tiedostot ja kuvatuotteet toimitan sinulle noin kolmen viikon kuluttua kuvatilauksenne teosta. (Taulujen toimitusaika etenkin juhlapyhien alla voi olla pidempi, mutta pidän sinut ajan tasalla kuvien ja tuotteiden saapumisesta.) Sähköisenä tilatut kuvat toimitan nettigallerian välityksellä ja fyysiset kuvat sekä kuvatuotteet voit noutaa kuvaamoltani niiden valmistuttua. Kuvatuotteet ovat ripustus- ja käyttövalmiita ja käymme ne yhdessä vielä läpi noutaessasi niitä kuvaamolta. Kaikilla kuvatuotteillani on laatutakuu ja valvon parhaani mukaan niiden laatua myös ennen toimitusta. Kuvatoimituksen yhteydessä käymme läpi myös kuvienne käyttö- ja julkaisuluvan eli saatte itse määrittää, kuinka minä voin jatkossa käyttää kuvianne oman työni markkinoinnissa vai toivotteko, että pidämme kuvat täysin yksityisinä ja julkaisemattomina.

Harkitusta ja asiakkaitteni toiveisiin pohjatusta tuotevalikoimasta löydät kotimaiset, laadukkaat valokuvatuotteet. Suurin osa valokuvatuotteista valmistetaan käsityönä ihan tässä Keski-Suomessa ja kaukaisemmatkin muualla kotimaassa. Kaikilla valmistamillani ja kauttani tilattavilla tuotteilla on aina laatutakuu ja tuotteiden laatua valvon myös jo tilausvaiheessa ennen sinulle toimitusta. Voit aina myös tiedustella erikoistuotteita! Toisinaan perheille etsitään myös vanhoihin kehyksiin tai passepartouteihin sopivia tuotteita ja tässä auttavat aina kollegani perinteisen valokuvan ja kehystystoiminnan puolella. Tuotevalikoimastani löydät myös sähköiset kuvatiedostot kahdessa eri kokoluokassa ja näille sähköisille kuvatiedostoille saat myös vapaan teettämis- ja käyttöoikeuden yksityiskäytössä.

Valokuvien toimituksen jälkeen

Suosittelen tekemään kuvatilauksen kokonaisuudessaan jo ensitilauksessa. Kuvista on kuitenkin mahdollista tehdä lisätilauksia vielä vuoden sisällä kuvauksesta. Kuvauksenne kuvat säilyvät minulla tämänkin jälkeen varmuuskopioina eli kuvia voidaan pelastaa yllättävissä tilanteissa myöhemminkin

Erikoismuotokuvaus

Toivoisitko valokuvia, joissa on ihan erityistä voimaa?

Erikoismuotokuvaus voi olla esimerkiksi huomenlahjakuvaus tai boudoirkuvaus. Se voi olla myös laaja muotokuvaus sinusta merkkipäivänäsi tai uuden elämän kynnyksellä, se voi olla myös sinun oma hetkesi sinulle ihan muuten vain. Sinä olet verraton luomus. Ainutlaatuinen kokonaisuus. Ja siksi uskonkin, että juuri nyt on sinun aikasi astua esiin.

Erikoismuotokuvaus sopii erityisesti sinulle joka

  • Tahdot tulla nähdyksi ja kuulluksi sinuna, omana itsenäsi
  • Haluat katsoa itseäsi ja valokuvia syvemmältä
  • Toivot ohjausta ja tukea koko kuvausmatkan läpi

Asiakkaani ovat vuosien saatossa kokeneet, että erikoismuotokuvaus on ennen kaikkea eheyttävä valokuvaus, jossa saa tulla nähdyksi omana itsenään.

Säröjä ja uurteita on meissä jokaisessa ja ne tekevät meistä yksilöllisiä, niitä ei tarvitse kanssani peitellä. Palautteiden mukaan minun tapani kuvaajana ohjata, tukea ja kannatella koko kuvausmatkan läpi on ollut teille merkityksellinen.

Erikoismuotokuvauksen kokonaishinta koostuu kuvausmaksusta sekä tekemästäsi kuvatilauksesta.

Erikoismuotokuvauksen kuvausmaksu on saman arvoinen kaikille asiakkailleni. Sinun ei siis tarvitse maksaa lisähintaa esimerkiksi;

  • siitä että saat itse valita suosikkikuvasi (koevedosgalleria sisältyy aina kuvauksen hintaan)
  • ilta-tai viikonloppukuvauksesta (arki ja pyhä ovat saman hintaisia)
  • sisaruksista tai koko perheen kuvista (kuvaukseen voitte osallistua haluamallanne kokoonpanolla)
  • miljöökuvauksesta (studio- ja ulkokuvaus ovat saman hintaisia ja myös niiden yhdistelmä onnistuu. Matkustan aina luoksesi ensimmäiset 35 kilometriä ilmaiseksi lähtöpisteestäni Lievestuoreelta.)

Myös kuvatilauksen saat tehdä vedosgalleriasta itse valitsemistasi suosikkikuvista vapaasti. Asiakkaani käyttävät kuvatilaukseen useimmiten 200-1200 euroa, mutta mitään ala- tai ylärajoja kuvatilauksille ei ole. Sinä päätät <3 .

Erikois­muotokuvauksen eteneminen askel askeleelta

Ennen valokuvausta

Voit varata erikoismuotokuvauksen koska vain helposti nettiajanvarauksestani. Jos sinusta tuntuu mieluisammalta, voit myös soittaa tai lähettää sähköpostia minulle.

Jos sinulla on jo mielessäsi toiveita, ajatuksia tai kysymyksiä kuvauksiin liittyen niin voit esittää niitä jo heti kuvausta varatessasi!

Kuvauksesi suunnitellaan ja ideoidaan yhdessä eli autan sinua hahmottamaan, mitä kuviltasi toivot. Tapaamme kanssasi kasvokkain ennakkotapaamisessa ja voit kertoa haluamasi osan juuri sinun tarinaasi.

Käymme kanssasi ennalta myös ideakuvien kautta läpi millaista tyyliä ja sävymaailmaa toivoisit kuviisi, tai mitkä vaatteet ja värit ovat eniten sinua. Erikoismuotokuvauksen aikana ehdit vaihtaa vaatteita useamman kerran jos haluat.

Valokuvauksen aikana

Sinun ei tarvitse rakastaa itseäsi tullessasi kuvauksiin luokseni. Saat olla minkä tahansa kokoinen, ikäinen, näköinen, eikä sinun tarvitse osata mitään ”temppuja”. Sinä olet juuri sopiva noin. Minä opastan, autan ja ohjaan sinua koko kuvauselämyksen läpi.

Erikoismuotokuvauksen rauhallinen pitkä (noin 1,5 h) kuvausaika mahdollistaa monien eri puoliesi tallentamisen kuviin. Erikoismuotokuvauksen aikana ehdit vaihtaa vaatteita tai ehdimme vaihtaa kuvauspaikkaa useamman kerran. Saat olla myös itsellesi läsnä ja ottaa vastaan kaikki tunteet, joita kuvauksen aikana koe. Meillä ei ole kiire ja minä olen tässä sinua varten.

Valokuvauksen jälkeen

Noin kahden viikon päästä valokuvauksestasi pääset  katselemaan valokuviesi esikatseluversioita oman valintasi mukaan joko vedospalaveriin valokuvaamolleni tai sähköiseen nettigalleriaan itsenäisesti.

Jokainen meistä näkee itsensä omin silmin ja siksi omassa kuvausprosessissani onkin erityisen tärkeää, että sinä saat itse valita omat suosikkikuvasi ja näin myös määritellä kuinka sinä tahdot tulla nähdyksi. Annan mielelläni pyydettäessä tukea ja ajatuksia kuviin liittyen, mutta lopullisen valinnan osuvimmista kuvista tekevät aina asiakkaani.

Autan sinua kuvien valinnassa ja niiden sopivan koon hahmottamisessa niin etänä, kuin kasvokkain pidetyssä vedospalaverissakin.

Harkitusta ja asiakkaiden toiveisiin pohjatusta tuotevalikoimastani löydät kotimaiset, laadukkaat valokuvatuotteet. Suurin osa valokuvatuotteista valmistetaan käsityönä Keski-Suomessa ja ne ovat kaikki harkittuja ja tarkasti valikoimaan mukaan poimittuja.

Tilauksesi mukaiset valmiit kuvat, tiedostot ja kuvatuotteet toimitan sinulle noin kolmen viikon kuluttua kuvatilauksenne teosta. (Taulujen toimitusaika etenkin juhlapyhien alla voi olla pidempi, mutta pidän sinut ajan tasalla kuvien ja tuotteiden saapumisesta.)

Sähköisenä tilatut kuvat toimitan nettigallerian välityksellä ja fyysiset kuvat sekä kuvatuotteet voit noutaa kuvaamoltani niiden valmistuttua. Kuvatuotteet ovat ripustus- ja käyttövalmiita ja käymme ne yhdessä vielä läpi noutaessasi niitä kuvaamolta.

Kaikilla valmistamillani ja kauttani tilattavilla tuotteilla on aina laatutakuu ja tuotteiden laatua valvon myös jo tilausvaiheessa ennen sinulle toimitusta.

Valokuvien toimituksen jälkeen

Suosittelen tekemään kuvatilauksen kokonaisuudessaan jo ensitilauksessa. Kuvista on kuitenkin mahdollista tehdä lisätilauksia vielä vuoden sisällä kuvauksesta. Kuvauksenne kuvat säilyvät minulla tämänkin jälkeen varmuuskopioina niin pitkään kuin niiden digitaalinen elinkaari sen mahdollistaa.

Klassiset, aikaa ja sukupolvia kestävät muotokuvat ja erityistä voimaa tuovat erikoismuotokuvat ovat erityisosaamistani valokuvaajana.

Valokuvaaja Jenni Oranen

p. 044 972 1372
jenni@jenoradesign.com