Loma Torreviejassa, edullinen lomakohde perheelle

Jos jostain kohteesta voi antaa lähes aurinkotakuun, on se Espanjan Costa Blancalla sijaitseva Torrevieja.

Tämä entinen pieni kalastajakylä on tätä nykyä yksi Espanjan nopeimmin kasvavista lomakohteista ja kesän kuumimmalla elokuun sesongilla normaalisti noin 85 000 asukkaan kaupunki vettää arvioiden mukaan jopa miljoona ihmistä. Se on aika paljon ja määrän kyllä huomaa käydessään kesällä. Me olemme perheen kanssa ihastuneet kaupunkiin ennenkaikkea hyvän ilmaston, mainion sijainnin ja kuitenkin tietynlaisen pikkukylämäisen sympaattisuuden johdosta. Torreviejan hintataso kuten Espanjassa yleisestikin on matala, ruokailu ja ostosten teko on hyvin edullista näin suomalaisen näkökulmasta. Torrevieja on edullinen lomakohde, jota voin suositella lämpimästi niin lapsiperheille kuin aikuistenkin kesken matkaajille. Itse pyrimme markustamaan kohteeseen aina suurimman sesongin ja loma-aikojen ulkopuolella, sillä tällöin kaupunki on mielestämme aidoimmillaan ja hyvinkin rauhallinen 🙂 .

Suorat lennot Torreviejaan

eivät valitettavasti ole mahdollisia,mutta Alicanten lentokentältä matkaa Torreviejaan on noin viitisenkymmentä kilometriä ja matka taittuu autolla huristellen vajaassa tunnissa. Kentältä kohteeseen pääsee bussilla, taksilla tai vaikka omalla vuokra-autollakin. Lentomatka Alicanteen on hyvin kohtuullinen, noin 4,5h mittainen lento taittuu helposti pienempienkin lasten kanssa. Meillä lapset ovat reissanneet mukana jo 1 ja 1,5 vanhana ja matkat ovat aina sujuneet hyvin. Kesäsesongin ja loma-aikojen ulkopuolella lentolipun voi saada Norwegianilta jopa n. 50€ hintaan, loma-aikoina lentäminen toki on huomattavasti kalliimpaa mutta omatoimimatkailijan ajoissa varatut liput pysyvät kuitenkin kohtuullisissa summissa.

Torrevieja tarjoaa ensimatkaajalle paljon nähtävää ja koettavaa,

mutta myös näin useamman kerran vierailleena koen joka kerta löytäväni tuttujen asioiden lisäksi uusiakin kokemuksia. Tekemistä ja näkemistä lähialueilla esimerkiksi:

Vesipuistoja, Rio Safari/Elchen eläintarha, Veneretket, Karting-ratoja, Ostoskeskukset La Zenia Boulevard ja Habaneras, Golfia, Sukellusta, Vesiaktiviteetteja, Ratsastusta

Ilmaista tekemistä:

Rannat

Torreviejan välittömättä läheisyydessä on useita rantoja uimiseen ja muutenkin päivän viettämiseen, esimerkiksi La Matan puolelta löytyy ihana ranta jossa mekin kävimme tällä reissulla varpaita kastelemassa ja rapuja sekä simpukoita etsimässä

Suolajärvet

Torreviejaa hallitsevat kaksi suurta suolajärveä, ”Las Salinas”. Suolajärvet tekevät myös Torreviejan pienilmaston ainutlaatuiseksi maailmassa. Nämä järvet ovat kuuluisuus, josta kaupunki tunnetaan.

Esimerkiksi tämä järvi on pääosin aidattu, mutta Torretan kaupunginosan kohdalla on useita portteja, joiden kautta voi kulkea rantaan näitä 24/7 vaahtobileitä ihmettelemään. Huom! Uiminen järvessä on sakkojen uhalla kielletty.

Museo del Mar y de la Sal (”meren ja suolan museo”)

ilmaisen sisäänpääsyn museossa voi tutustua suolan tuotannon ja viennin historiaan.

Karnevaalit, fiestat

Espanjalaisilla kaupungeilla on paljon fiestoja, erilaisia tapahtumia vuosittain. Me pääsimme tänävuonna ensimmäistä kertaa tutustumaan Feria de sevillanas juhlaan ja näimmekin upeaa juhlakanssa ja saimme nauttia hienosta musiikista sekä ruoasta. Tapahtumaan on maksuton sisäänkäynti ja tämä kannattaa jo kokemuksena nähdä!

   

Markkinat // Torreviejassa järjestetään viikoittain yhdet Euroopan suurimmista markkinoista, joihin kerääntyy myyjiä valtavat määrät. Markkina-alue on jo näkemisen arvoinen itsessään, mutta täältä on helppo tehdä myös hyviä löytöjä (toki tulla huijatuksikin, joten silmät ja aistit on pidettävä valppaina esimerkiksi tarskuvarkaiden varalta).

La Iglesia Archiprestal de la Inmaculada Concepción kirkko

Kirkko kaupungin keskustassa. Näkemisen ja kokemusen arvoinen paikka.

Puistot

Erilaisia puistoja löytyy paljon, jotka pitävät sisällään niin eläimiä kuin kukkiakin. Esimerkiksi Parque del Nationales ”kansakuntien puisto” on ilmainen ja sopii hyvin myös lapsille.

Torrevieja tarjoaa hyvän valikoiman paikallisia palveluita ja tuotteita,

mutta jos suomalaisena kaipaat myös suomalaisia palveluita, on niitäkin tarjolla paljon aina jäsenkorjauksesta asunnonvälitykseen. Erittäin laadukkaan ja kattavan Googlen kartta-pohjaisen Torreviejan suomalaiset palvelut – palvelukartan löydät tästä:

TORREVIEJAN PALVELUKARTTA

Espanjan suomalaisten tarjoamiin palveluihin Torreviejassa kuuluvat mm.

Asiointipalvelut / tulkkaus, Elintarvikekaupat, Huolto, siivous, korjaus ja remontointi, Hyvinvointipalvelut, Kiinteistönvälitys/vuokra-asunnot, Erikoispalvelut (kuten koirien trimmaus, tietokonetuki, auton vuokraus), Kahvilat/ravintolat, Costa Blancan Skandinaavinen koulu, Costa Blanca Suomi-Seura, Costa Blancan suomalainen ev.lut. srk ja terveyspalvelut

Omien kokemustemme perusteella voin suositella Torreviejaa erittäin lämpimästi useamman vuoden kokemuksella. Vaikka kohteessa olemme käyneet paljon, on siellä varmasti tuleville vuosillekin vielä paljon nähtävää. Vaikka mielelläni näen ja koen uusia paikkoja, on etenkin lasten kanssa ihana lähteä matkaan tietäen, että kohde on koko perheelle sopiva, mieluisa ja lomabudjetinkaan ei tarvitse olla järkälemäinen, jotta kohteessa pärjää ilman järjestelmällistä kukkaronnyörien kiristelyä. Iso osa lomasta menee herkästi uusiin paikkoihin opetellessa, jos kohde on täysin tuntematon. Lisää Torreviejainfoa löydät suoraan esimerkiksi täältä: http://www.torrevieja.fi/ tai täältä http://torrevieja.com/en/ .

Jos sinä olet tutustunut Torreviejaan, mitä itse olet pitänyt kaupungista lomakohteena?

-Jenni

Tekstissä käytetty apuna mm. Espanjan suomalaisilta saatuja kommentteja Facebook-ryhmissä, omia kokemuksia sekä mm. näitä nettisivuja: Lähde ja lähde

4 vastausta

  1. Joo tekisi mieli viettää 3-4 viikkoa tammi-helmikuussa 2020 torreviejassa.

    Mutta näinköhän siellä tarkenee iltaisin ilman toppatakkia?

    Mikähän mahtaa olla meriveden lämpötila?

    1. Erityisen lämmintätalvikuukausina Torreviejassa ei ole, keskimääräinen lämpötila päivisin taitaa olla siellä 15-16 asteen välillä ja yöt varmaan 5-6 asteen tuntumissa. Ja toki meri tekee oman temppunsa kun tuo vielä tuulta viilentämään jo -ei niin lämmintä- lämpötilaa. Mutta toisaalta jos Suomessa samaan aikaan on yhtä paljon pakkasta niin kyllähän tuollainen kolmenkymmenen asteen lämpö lähtöpaikkaan verrattain jo hyvältä tuntuu 🙂 . Oman perheeni kanssa olen matkustanut Torreviejaan myös talvella, joskus helmikuussa muistan jopa ottaneeni aurinkoa lämpimimpinä päivinä! Mutta kyllä tosiaan asiallisella varustuksella on hyvä varautua eli ainakin ihan kunnon tuulitakkia ja pitkähihaista (paikallisethan toki kulkevat toppavaatteissaan) . Veden lämpötila ei varmasti ole korkea, mutta esimerkiksi osassa taloyhtiöissä ja hotelleissa on lämmitettävät uima-altaat (tämä ei ole kyllä kovin yleistä, monesti altaat ovat nimenomaan talvikauden kiinni) . Mutta itse olen nauttinut paljon rauhallisesta elämän tahdista ja ruuhkattomuudesta talvikaudella Torreviejassa, joten sen puolesta voin kyllä lämpimästi suositella kaupunkia myös talvella!

  2. Hei tänään 8.2 Torreviejassa oli 19 C, kun saavuin tänne noin klo 17.

    1. Oikein ihanaa! Muistan itsekin joskus helmikuussa jopa ottaneeni aurinkoa kattoterassilla, että toisinaan sää kyllä osaa helliä talvikuukausinakin. Aurinkoista lomailua sinulle Marja 🙂 !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ethän kopioi luvatta!