Olipa hyvä, että tavattiin

Valokuvat järjestykseen

Mulle on tosi tärkeää, että tavarat on järjestyksessä ja kaikella on oma paikkansa. Vaikka totuus on, että tässä talossa suht usein tavarat eivät siellä ole missä pitäisi niin mulle on silti tärkeää että jokaisella tavaralla on olemassa vain sille varattu paikka. Niin kodin käyttötavaroilla, aikuisten tärkeillä lippulappusilla että lasten leluillakin. Kun jokaisella tavaralla on paikkansa, tietää että kaikelle on tilaa. Jos paikat puuttuvat, ei voi koskaan tietää missä vaiheessa tavaraa alkaa olla liikaa.

ke3.2.2

Hienojen saatesanojen jälkeen hieman nolona pitää hiljaa myöntää, että sama järjestys ja organisointi ei säily valokuvissa. Tänä aikana kun sähköisiä tiedostoja on entistä enemmän ja paperikuvia tulee teetettyä vain harvoin, kertyy kovalevyille ja muistitikkujen syövereihin valtava määrä kuvia (joista osa ihan turhiakin) ja useasti vieläpä epämääräisillä muistisäännöillä. Yrityksen kuvat ja asiakastyöt järjestelen ja varmuuskopioin järjestyksessä ja ne löytyvätkin sutjakasti aina tarpeen tullen. Mutta mikä ihme siinä on, että suutarin lapsella ei tässä(kään) asiassa ole edes sukkia ja ne omat henkilökohtaiset kuvat aina vähän jäävät? Harrastan kuvia purkaessani uusien kansioiden tekemistä yleensä päivämäärällä ja/tai kameran mallilla varustettuna. Ajattelen aina, että ”järjestelen sitten kun on aikaa”. Sen verran pitää itseään puolustaa, että useasti tuo omien kuvien purku pitääkin tapahtua nopeasti ja kuvien järjestely tai avainsanojen kokoaminen ei oikeasti ole mahdollista tuon ajan puitteissa. Mutta miksi ei? Miksei tällekin prosessille voi ottaa aikaa? Suhteellisen voimaton olo lähteä vuoden saati kahden kuvia järjestelemään, jos kaikki on pitkin poikin.

ke3.2.1

En harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta tämän alkuvuoden to do listalla henkilökohtaisella puolella on ehdottomasti omien kuvien ja tiedostojen järjestely. Sekä niiden kuvien teettäminen. Se kun ei kuitenkaan ole mikään mahdoton tehtävä ja todistettavasti joskus se on rutiininomaisesti vielä sujunutkin: Venlan ensimmäisten 1,5 vuoden aikaan ehdittiin varmasti tehdä ainakin kolme kuvakirjaa eri aiheilla, nimiäisten kiitoskortit lähetettiin ajallaan ja hassut joulukortitkin teetettiin. Kyllä te tiedätte, se pieni ihana palloposki oli kaikkialla ja jokaisessa kuvassa. Sitten syntyi pieni poika nimeltään Valtteri ja kappas, niin otettujen, teetettyjen kuin järjesteltyjenkin kuvien määrä hujahti uskomattoman pieneksi. Vaikka yhä edelleen koitan vaalia niitä kuvaushetkiä ja tallentaa myös omaa perhettä kuviksi, jäävät vain siltikin ne kuvat järjestelemättä ja fyysisiet kuvat teettämättä liian usein. Asia on todella helppo unohtaa aina siihen asti kun joku menee ja pyytää paperikuvaa vaikkapa nyt niistä lapsista. Viimekerralla annoin anopilleni pyynnöstä allaolevan kuvan; viimeisimmän kuvan mitä Valtterista on teetetty. Toukokuulta 2014. Taas kerran mutisin jotain epämääräistä kuvien teettämisestä joulun alla. Varmaan turha edes sanoa, että en ole teettänyt?

ke3.2.3

Mutta kuten jo kehuin, tänävuonna se kuvien järjestely ja teettäminen alkaa. Kaikki talon valokuvaseinät alkavat jo käydä hiukan yksitoikkoisiksi, kun samat kuvat on nähty noin tuhannesti ja puolessa kuvista omatkin lapset ovat niin pieniä, ettei niitä tunnista aina itsekään.

Miten te järjestelette omat kuvanne ja mistä otatte ajan tälle? Onko täällä joku muu joka myöntää saman ongelman, vai olenko universumin ainoa joka kuviaan tallentelee “järjestelen sitten myöhemmin” periaatteella? Pursuuako kellään muulla puhelin ja kameran muistikortti kuvia, jotka pitää teettää sitten joskus?

 

-Jenni

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *