Olipa hyvä, että tavattiin

Teatterissa ikävää poistamassa

Mä olen käynyt teatterissa jo aika pienestä pitäen, siitä kiittäminen käy omia isovanhempiani. Mummon ja papan matkassa on reissattu paljon teatterin perässä, mieluisammiksi retkiksi muistan etenkin Tampereen Teatteriin ja Tampereen Työväen Teatteriin suuntautuneet matkat. Monta esitystä, teatteria ja näyttelijää on tullut nuoruusvuosien aikana nähtyä ja tänäpäivänä olo on jopa hiukan etuoikeutettu siitä.

teatteri3

Sen lisäksi, että teatteri on ollut aina minulle ihana elämys katsojana, olen pienemmässä muodossa ollut mukana myös esiintymässäkin. Koulujen näytelmistä tuskin tarvitsee erikseen edes mainita, niissähän tällainen suupaltti on ollut esillä aina. Mutta myös kesäteatteri on jossain vaiheessa elämääni aika tiiviistikin kuulunut. Omalla kotikylälläni Ruuhimäessä on kesäteatteria tehty jo 90-luvun lopulta lähtien  ja edelleenkin sama kesäteatteri pyörii, tätä nykyä Mikko Kaurasen johdolla, Ruuhipirtin maisemissa. Olen itse ollut mukana ensimmäisessä kesäteatterinäytelmässäni kymmenen vanhana, kun Ruuhipirtin kesäteatteri esitti Liika Viisaan. Muistelen, että etsivät mukaan näytelmään pientä poikaa. Löysivät sitten minut. Ensimmäinen vuorosanani koskaan oli Sisilisko perkele.  Itseasiassa muistan kaikki vähät vuorosanani tuosta näytelmästä ja tuskin tulen niitä koskaan unohtamaankaan. Parhaimmillaan osasin myös aika monen muun näyttelijän vuorosanat, kai niitä oli aikaa ja innostusta niin paljon kuunnella sivusta ja siten myös oppia.

teatteri4

Vuosien saatossa ehdin pyöriä niin kulisseissa kuin esiintymässäkin useampanakin vuonna, välillä kävin pois ja sitten taas palasin. Viimeisimmän roolini kesäteatterin parissa olen tehnyt viisi vuotta sitten kun esitimme Sirkku Peltolan Suomen hevosen. Jaanan rooli taisi olla yksi omista isoimmista rooleistani ja pakko sanoa, että olen yhä edelleen aika ylpeä ja iloinen suorituksestani. Sirkku Peltolan tekstit ovat aina olleet omaa sydäntäni lähellä, olen nähnyt Suomen hevosen esitettynä useammankin kerran ja ollut aina myyty. Näidenkin kokemusten johdosta oli huikean hienoa päästä itse mukaan kyseiseen näytelmään ja tuota esitystä sekä kesää muistelen edelleen lämmöllä.
teatteri2

Teatterissa  harrastuksena parasta tällaiselle levottomalle, tunnerikkaalle ihmiselle lienee se itsensä ilmaiseminen ja ehkä pieni hölmöileminenkin ihan luvan kanssa. Haastavinta tämänhetkisessä elämässäni tälle harrastukselle olisi  ja on aikataulut. Näytösten lisäksi kesäteatteriakin kuitenkin harjoitellaan hyvin aktiivisesti  edellisestä syksystä/talvesta lähtien ja mitä lähemmäs näytökset tulevat, sitä enemmän harjoituksiakin riittää. Välillä sitä kuitenkin iskee taas kova palo ja kaipuu teatterin pariin. Teatteri kuitenkaan ei ole vain esitykset lavalla ja kotiin vaan tekijälleen teatteri on elämys, ryhmä, perhe ja toinen koti.

Viimeviikon lauantaina kävin katsomassa monen muun tavoin oman kaupunkimme Jyväskylän kaupunginteatterissa näytelmän Nummibodarit. Pakko sanoa, että jo pelkkä Kaupunginteatterin lämpiöön astuminen sai itselleni aikaan suuren urheilujuhlan tuntua. Nummisuutarit oli toinen näytelmä vuonna 2002, jossa olen omalla kylällämme ollut kesäteatterissa mukana ja tuonkin näytelmän muistot tulvahtivat mieleeni. Koska alkuperäinen teksti oli jo ennestään tuttu, olikin hauska päästä seuraamaan ja poimimaan juonesta yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Jo ensimmäisen 10 minuutin esitysajan jälkeen jäin myös harmittelemaan, että mieheni ei päässyt kanssani esitystä katsomaan vaan makasi kuumeessa kotona. Nimittäin näytelmä olisi sopinut hyvin myös katsojalle, joka on teatterissa ensimmäisiä kertoja. Myös hänen kaltaiselleen #ysäri –miehelle kokonaisuus olisi sopinut kuin härälle satula.  Mukaan nappaamani varaseuralaisen eli äitini kanssa saimme aikaan kuitenkin monet hyvät keskustelut esityksestä vielä kotimatkallakin. Äitini puolestaan on ollut kuiskaajana useammassakin lähialueiden teatteriesityksissä viimevuosina ja pakko sanoa, että vain toinen ensi-illan tai ennakkoesityksen kokenut tietää ja tuntee sen tietyn taian ja tunteen ilmassa. Vähän on sellaista keijukaispölyä aina siellä piilossa, tiedättehän te.

teatteri1

Nummibodarit-näytelmästä oman innostuksen ja ikävänpoiston lisäksi mieleen jäi etenkin se, että valosuunnittelija oli tehnyt mahtavaa työtä esityksen kokoamisessa. Näyttelijöistä omaksi suosikiksini nousi ehdottomasti Jukka-Pekka Mikkonen, mainio rooli ja ennenkaikkea loistava toteutus. Pelkkä pilotti ja verkkarit eivät tehneet roolia täydelliseksi (auttoivat kyllä paljon), vaan kyllä niihin vaatteisiin tarvittiin oikea ihminenkin. Ja sellainen todellakin oli löydetty. Nauratti ja paljon, huikeaa. Useampi ihminen oli myös saanut monta roolia esitettäväksi ja heistä etenkin Joni Leponiemi nousi omissa silmissäni todella uskottavaksi, taitavaksi  ja muuntautumiskykyiseksi.  Viimeisenä muttei vähäisimpänä suosikkien ja muistettavien listalla mainittakoon vielä pääosan esittäjä Hannu Lintukoski. Sanon vain, että hänelle tehty rooli vaatii aikamoisen määrän itsevarmuutta, tilannetajua ja rohkeutta. Kaikki näistä vaatimuksista tuli täytettyä.

Suuri kiitos Kaupunginteatterille mukavasta elämyksestä ja muistojen herättelystä. Lupasin jo itselleni, että seuraava kerta teatteriin tulkoon pian. Kyllä sitä aikaa edes katsomiseen on jostain löydyttävä!

-Jenni

 

#munteatteri #jklteatteri #soorifiyhdistää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *