Olipa hyvä, että tavattiin

Perhetyövoimaa

häät_jenoradesign2

Olen tainnut joskus aiemminkin mainita, että lapset ja koko muu perhe on mukana omissa työmenoissani aina toisinaan jos/kun sopiva aika ja paikka sille löytyy. En koe, että oma perheeni “yrittäisi kanssani”, koska ihan niin tiiviisti ei kuitenkaan duunia yhdessä tehdä. Mun mieheni ei aktiivisesti markkinoi minua ja työtäni kaikille tuntemilleen ihmisille ja lapsetkin saavat temmeltää päivähoidossa vapaasti ilman valmiiksi harjoiteltuja puheita siitä, että meidän äiti osaa ottaa valokuvia (vaikka nykyään vanhempi muistaakin jo ulkoa, että kettu-keskiviikkona äiti ottaa kuvia passeihin, että ihmiset pääsevät lomalle 😀 ) . Mutta kyllä nämä tyypit jo sillä omalla olemisellaan ovat mukana tukemassa mun työtäni yrittäjänä ja aina silloin tällöin jopa innostuvat tempautumaan mun mukaani erilaisiin juttuihin.
häät_jenoradesign

Kuvaustöihin en ole lapsia mukaan ottanut enkä ota, joku raja omallakin keskittymisellä oltava 😉 . Mutta kyllä yrittäjä-äiti toki koittaa aina hiukan tasapainotella arjen ja kodin välillä ja toisinaan väistämättä tulee tilanteita, jolloin toisen osan elämässä pitää antaa tilaa enemmän toiselle ja mahdollisuuksia yhdistelyyn on oltava.
Kesäkuussa kävin eräässä hääpalaverissa tyttäreni kanssa; pariskunta oli itselleni läheinen, joten tällaisessa erikoistapauksessa saatoin edes lähteä ajattelemaan tämän kaltaista erikoisjärjestelyä. Venlalle pakattiin selkään retkireppu: banaania ja pillimehua ja “lähdettiin retkelle”. Normaalin palaverin tavoin kierrettiin kaikki suunnitellut kuvausmiljööt, neiti tassutteli reppu selässä menemään muun jonon mukana.

jenoradesign2Toukokuussa pidin omalla Pikkustudiollani teemakuvauspäivän lapsille. Sanomattakin lienee selvää, että edellisen illan testikuviin värväsin omat lapseni (lue = lahjoin tikkareilla) ja tapahtumapäivän rakentamisessa oli lähes koko perheeni. Itse kuvauspäivälle sain vielä houkuteltua veljeni asiakaspalvelutehtäviin, jotta oma aikani vapautui täysin kuvaamiseen.

jenoradesign
Eilen sain ensimmäistä kertaa suostuteltua perheen matkaan mainostenjakoretkelle. Nauroin miehelleni taannoin tilattuani kasan flyereitä, että olen tilannut paketillisen perheen yhteistä laatuaikaa. Yllätys oli suuri kun autolastillista väkeä ei lopulta tarvinnut edes suostutella mukaan vaan lähdettiin porukalla liikkeelle ilman lahjomisia. Lapsille mukaan kirjat, mies sai leikkiä rallikuskia. Mäkisillä ja mutkaisilla lähinurkilla kierrettiin 60:n kilometrin edestä ja tunnin reissu selvittiin kahdella jaloittelutauolla: toisella kerättiin kukkia ja toisella mustikoita.

Kun tein vielä toimistotyötä isossa talossa, muistan meillä olleen joskus eläinpäiviä oman toimiston sisäisesti. Muutamia kertoja kuussa meillä juoksenteli työpöytiemme alla siis yleensä jonkun oma ystävä, “konttorikoira”, joka porukkaa viihdytti läsnäolollaan. Noina päivinä välillä hiukan hymähdellen mietin, että mitäs jos konttorikoira olisikin vaihdettu pieneen kaksijalkaiseen sihteeriin ja jokainen vanhempi olisi saanut vuorollaan tuoda yhden lapsen toimistolle. Olisi siinä ollut pillimehua, rusinoita ja kirjoja laukut täynnä kun olisi porukalla koitettu uhmaikäisiä viihdyttää!

Veisitkö sinä omat lapsesi töihin jos saisit? Tai pahoittaisitko mielesi jos opiskelukaverillasi olisi luennolla mukana itkeskelevä vauva? Kuuluvatko lapset töihin? Saavatko lapset tehdä töitä? Onko ylipäätään perhetyövoiman käyttäminen vastuutonta ja sikamaista?

Näihin kuviin ja tunnelmiin, rapeaa tiistain jatkoa 😉 !

-Jenni

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *