Olipa hyvä, että tavattiin

Olen erilainen : uskallusta vai epävarmuutta

Erään Stoorin kollegani kanssa juttelimme kesällä aiheesta erilaisuus. Kävimme keskustelua elämämme aikana kohtaamistamme tilanteista ja tulimme yhdessä tuumin siihen lopputulemaan, että valitessasi ulkonäöllisesti erilaisen jotenkin normaalista poikkeavan tien asetat itsesi automaattisesti arvostelulle ja kysymyksille. Ihmisiltä katoaa realismi aiheesta mitä toiselle ihmiselle saa puhua tai mitä on kohteliasta kysyä. Jopa omat perheenjäsenet saattavat kysyä ”miksi näytät tuolta?”.

En todellakaan koe, että itse olen ulkonäköineni edes mitenkään erikoisimmasta päästä, mutta silti selvästi olen asettanut itseni useasti suoraan susille ja muiden arvosteltavaksi. Tähän samaistui myös kollegani, joka totesi kuulleensa ja nähneensä kaikenlaista kun ulkonäköasioista ja niiden kommentoinnista puhutaan. Uskomatonta mutta totta, yhä 2000-luvulla ulkonäkö voi vaikuttaa myös työpaikan saamiseen.

Minulla on muutama tatuointi, ne kertovat tärkeistä paikoista.

 

“Olen huomannut, että silmätikuksi voi joutua myös siksi, että toinen oletettaa sinun kestävän sen. Kun on tarpeeksi pitkään erilainen, siitä tulee tavallaan myös selviytymiskeino. Koska olen erilainen, olen ainutlaatuinen ja ylpeä siitä, moni saattaa ajatella. Voimistamalla omaa erilaisuutta voi siis myös lopulta erottua edukseen, voimistaa omaa ainutlaatuisuutta. Kiusatut ikään kuin julistavat, että pelaavat nyt eri säännöillä kuin kiusaajansa ja kuuluvat eri porukkaan. On kuitenkin vaikeaa olla joka tilanteessa se erilainen ja ehkä mielenkiintoinen.” Lähde

 

Minä en koe kohteliaaksi kysyä keneltäkään, miksi sinulla on tuo tylsä ruskea polkkatukka? Että Oletko ihan oikeasti noin tylsä ihminen, vai ulottuuko se vain ulkonäköösi?  Minusta se ei olisi kohteliasta mutta silti hämmentävän moni lähes suurin osa ihmisistä tuntuu ajattelevan, että vihreällä hiusvärillä varustetulta on ihan sopivaa kysyä miksi näytät tuolta?  Jos sinulla on paljon tatuointeja tai lävistyksiä, sinulta voidaan hyvin tulla kysymään että miksi tuhoat itseäsi?  Jos taas olet persoonaton ja omimmillasi sulautuessasi massaan, koetaan loukkaavana jos kysytään miksi olet niin mauton, hajuton ja väritön?  Mutta jos olet kalju nainen tai hameisiin pukeutuva mies on kysyjän OIKEUS pohtia ääneen, miten kummassa olet tuollaiseen ratkaisuun päätynyt.  (Tässä vaiheessa mainittakoon, että ruskeassa polkkatukassa ei ole oikeasti minusta mitään huonoa, ymmärtänette kuitenkin ehkä pointin miksi ne tuli ottaa esiin 😀 ) .

 

Ihan vielä hetki sitten minulla oli siniset hiukset. Tyttäreni rakasti niitä.

 

Minusta on ihan yhtä sopivaa pitää ominaan samoja kauneusihanteita kuin monella muullakin tai keksiä niitä itse. Jokaisella tulisi oikeus olla itse päättää omasta ulkonäöstään (sisimmästä puhumattakaan) ilman, että saa osakseen kommentteja aiheesta kysymättä. Sellaiseksi haluan myös omat lapseni kasvattaa: hyväksyviksi, ymmärtäviksi olennoiksi, jotka tietävät että jokaisella on vapaus valita. Heidän tulee myös ymmärtää, että kaikkea ei voi itse valita ja jotkut ulkonäköön liittyvät asiat ovat synnynnäisiä. Niistäkään ei ketään saa arvostella eikä missään nimessä pilkata.

Minulla on hörökorvat, niillä kuulee ihan mukavasti.

Onko erilaisuus sitten epävarmuutta? Se, että uskallat olla oma itsesi toisinaan rinnastetaan myös epävarmuuteen ja ryhmään kuulumattomuuteen. Koetaan ehkä että sisimmässään jokainen ihminen haluaa olla sopuli, massaan hukkuva ja sopeutuva palanen, mutta tämä erilainen ei vain pysty siihen. Varmasti haluaisi, mutta ei vain osaa. Sitten epävarmuutensa peittää siihen erilaisuuteen toivoen koko loppuelämänsä että voisi olla kuten kaikki muut. Mitäpä veikkaat, onkohan näin?

Minulle tätä nykyä on oikeastaan ihan sama, kuulunko jonkun muun mielestä joukkoon. Kunhan itse koen, että kuulun ja olen omalla mukavuusalueellani ollessani siellä missä olen. Aina on olemassa joku, joka ajattelee minusta tai sinusta jotain tuntematta ja tietämättä. Mitä enemmän olen oppinut olemaan välittämättä, sen onnellisempi ja tasapainoisempi elämäni ja itseni kanssa olen. Minulle riittää, että minä pärjään itseni kanssa ja että lähin perheeni ymmärtää minua. Tämä kaikki toteutuu tämänhetkisessä elämässäni, joten koen olevani vahvasti voitolla 🙂 .

Minulla on isot ja vinot hampaat. Niillä voi kuitenkin syödä hyvin, nauraminen ja puhuminenkin onnistuu.

 

Ainiin. Teini-ikäiselle itselleni haluaisin sanoa, että kyllä se helpottaa. Ja jokaiselle tätä lukevalle teini-ikäiselle tai sen mieliselle haluaisin sanoa saman. Kyllä se helpottaa, usko pois 🙂 .

 

“To be nobody but yourself in a world which is doing its best day and night to make you like everybody else – means to fight the hardest battle which any human being can fight; and never stop fighting.”

― E.E. Cummings

 

Rakkautta viikonloppuun!

-Jenni

14 Responses

  1. Mäkin kirjoittelin kanssa erilaisuudesta omanlaisen postaukseni. Käy tsekkaamassa blogistani.
    Tekstisi avasi hyvin asiaa.

    1. Kiitos kommentista Nicola! Kävin lukemassa tekstisi ja tosiaankin, minustakin erilaisuus tulisi nähdä rikkautena ehdottomasti 🙂 !

  2. Ihana kun vaihtelet hiusväriä niin rohkeasti! Minäkin salaa haaveilen kokeilevani joskus jotain värikästä väriä, mutta vielä en ole rohjennut. Sinulle kyllä sopii tosi hyvin. 🙂

    1. Kiitos Ihana Birgitta! Monenlaista kokeiltu on, aina ei niin hyvällä lopputuloksella 😀 . Mutta onneksi ne ovat vain hiukset, kasvavat aina takaisin ja värimuutoksenkin saa muutettua takaisin. Rohkeasti vain sanon minä 😉

  3. Mä oon tykännyt vaihtaa lookia silloin tällöin melko isollakin kädellä. 😀 Mulla on välillä hiuspidennyksetkin ja välillä taas ei. Niistä on käyty aika monenlaisia keskusteluja! Kyllähän se oli joskus aika hämmentävää. Keskusteluja ärsyttävämpää oli se, kun monet halusivat kosketella hiuksiani. 😀 Sellaiset puolitutut, joita en halua kosketusreviirini sisään päästää. Olin aika vaivaantunut.

    Lävistykset ovat luku sinänsä. Olin halunnut kulmalävistyksen pitkään, mutta en uskaltanut ottaa sitä, koska pelkäsin kipua. Sitten kun viimein 36-vuotiaana menin ja otin sen, tuli ihan ihme kommentteja, että onko mulle iskenyt keski-iän kriisi ja ties mitä. 😀 Lävistyksiä on kertynyt lisääkin ja sit taas tulee näitä päivittelyjä, että miksi niitä pitää olla niin paljon. En todellakaan ala asiaa perustelemaan kenellekään! Mun ei tarvi PUHUA läpiä päähäni toisin kuin näiden äimistelijöiden. 😀

    1. Kiitti kommentista Minna!
      Kyllä, juuri tätä ajan takaa että mielestäni kenenkään ei pitäisi joutua perustelemaan valintojaan sen enempää kuin toistenkaan 😀 . Erilaisuus on rikkaus, niin minä ajattelen. Jokainen meistä on omanlaisensa ja niin pitää ollakin, itseään ei pidä hillitä vain toisten mielipiteiden takia 😉 .

  4. Mulla ei ole ihan tavanomainen elämäntarina, miks mun pitäis pukeutumisella tai ulkonäöllä osoittaa, että mä olen niin kuin jokin posliini.
    Tavallisuus on väkivaltaa. Tämä helpoiten käy ilmi, että hallitukseen asti päässyt idiootti kutsuu ihmisiä “ulkomaalaisen näköiseksi”. Mulla ei ehkä riitä syntymässä saadut rahkeet siihen, että näyttäisin ulkomaalaisen näköiseltä, mutta haluaisin olla ulkomaalaisen näköinen pelkästä solidaarisuudesta.
    Mä olen skini. Mä tykkään skinimusiikista. Kuten jo edelläkin käy ilmi, mä tykkään myös ulkomaalaisista, kukaan ei onneks pidä minua rasistina ulkonäön takia.

    Suomi on peli, jota pelataan painotetuilla nopilla. Nopat on painotettu minua ja aika montaa muuta vastaan. Miks mun pitäis ulkonäöllä osoittaa, että mä haluan pelata tätä peliä, eiks se tekis musta tyhmää tai alistunutta. Jos mun ulkonäköni on tekijä, jolla mä saan työpaikan, mutta mua pätevämpi jää rannalle, niin eiks mun pitäisi osoittaa, etten mä halua alistua moisiin fasistisiin sääntöihin.

    1. Kiitos kommentistasi AinaSkin!
      Ulkonäkö ylipäätään on tosi monimuotoinen asia, uskomattoman usein itsekin huomaa luulevansa vastaantulijasta jotain pelkän ulkonäön perusteella. Tätä pitää siis todellakin jokaisen petrata ja muistaa, että aatteet ja vaatteet on eri asioita; joskus ne kulkevat yhdessä ja joskus erikseen. Arvostelu kumpaakaan kohtaan ei silti saisi olla hyvä juttu, jokainen päättäköön itse (maassamme, joka onneksi aika laajan olemisen- ja sananvapauden meille tarjoaa) 🙂

  5. Huikeaa tekstiä! Tällaisena noidalta näyttävänä, sinihiuksisena pluskokoisena naisena nuo omituiset kysymykset ovat tulleet todella tutuiksi, etenkin lähipiirin suusta. Jestas, jo ennen kuin aloin vaate- ja hiustyyliäni väkertämään pistin silmään, koska olen kookas ja androgyyninen. Tällaisena oman tien kulkijana on muuten ihan huikeaa, kun eksyy entuudestaan tuntemattomaan porukkaan ja tuntee olevansa hengenheimolaistensa seurassa vain, koska kaikki ovat ulkonäöltään jollain tavalla poikkeavia!

    1. Kiitos kommentista iida 🙂 !
      Kyllä, kysymyksethän sinänsä ovat ihan ok niin kauan kun ne selkeästi ovat kiinnostuneita ja keskustelevia. Mutta jos mennään “miksi teet noin, sehän on väärin” osastolle, niin se on harmillista.

      Erilaisuudessa juuri tuo on parasta; löytää porukka, jossa kaikki muutkin ovat samanlaisia eli erilaisia ja vieläpä keskenään täysin erilaisia :D. (Erilaisuus käsitteenä ylipäätään on aika hauska ja se varmasti jokaiselle tarkoittaa eri asiaa. Silti yleensä jokainen erilainen tunnistaa toisensa 😀 )

  6. Tää on semmoinen aihe josta riittäisi juttua loputtomiin, mut koitan tiivistää ja jätän pois ne asiat ja näkökulmat joista muut jo kommentoivat.
    Mua usein ihmetyttää kaiken kahtiajako, esim. Just erilaiset ja tarvitset ja näitä jakoja löytyy loputtomasti. Sinänsä asiahan on hyvin looginen että haetaan joitain yleistyksiä mitkä helpottaa asioiden jäsentelyä ja siinä ei ole mitään väärää tai huonoa. Haittapuolena monesti ilmenee kuitenkin tietynlainen vastakkainasettelu johon äkkiä tulee negatiivisia piirteitä. Tämän kuilun poistamiseenhan tämäkin kirjoitus toki tähtää, Jokainen saa olla mitä on, se on unelma joka on kaikenlisäksi mahdollinen.
    Kuitenkin haluaisin herättää ajatuksen siitä että voitaisiinko me erilaiset tai te erilaiset muuttaa omia asenteita myös kohti tämän unelman toteutumista? (Kiusaaminen on toki asia jota ei tule hyväksyä, eikä tarvi suvaita kenenkään.)
    Mutta monesti kuulen “erilaisilta” valitusta että miksi kaikki kyselee tai tulee esim. Sanomaan et ai sulla on noin sininen tukka tai miksi sulla on naamassa lävistyksiä? Voisiko kyse kuitenkin olla valtaosassa tapauksista kyse silkasta uteliaisuudesta tai halusta tutustua sinuun eikä tuomitsemisesta. Muutenkin me suomalaiset ollaan monesti aika huonoja lähestymään vieraita ihmisiä niin voitaisiin antaa toisillemme armoa myös siihen jos joku aloittaa sen mielestämme hassulla tai jopa mauttomalla tavalla.
    Itse taidan kuulua myös meihin “erilaisiin” monella tapaa. Välillä on tosi luonnollinen ja massa fiilis, toisinaan taas pomppaan joukosta suurestikin niin hiusten, vaatteiden ja varsinkin aatteiden osalta. Eniten ehkä saankin kyselyä siitä mihin mut pitäisi luokitella, en selvästikään sovi “normeihin” mutta sitten olen liian usein myös rikkuri “erilaisten”porukoissa. Eli saan “paheksuntaa” molemmista suunnista joskus.
    Silti olen tyytyväinen siihen kuka olen ja koitan ymmärtää ihmisten hämmennystä.
    Kaikkea tekemäänsä/valitsemaansa ei toki tarvi vieraille tai tutuillekaan selitellä, mutta itse olen todennut ettei se lopulta ole paljon multa vaadittu jos vastaan uteluihin tai jopa paheksuntaan ystävällisellä ja totuudenmukaisella vastauksella. Jenni kirjoitit jutussasi tosi hyvin toteamalla esim. Korvistasi että ne on tämmöiset ja niillä kuulee vallan hyvin.
    Toivottavasti sain selitettyä asiani ymmärrettävästi, kiusaamista tai esim. Työpaikka syrjintää en toki hyväksy mutta muuten olen ottanut sen kannan etten ota loukkauksena ihmisten kyselyitä mun tekemisiin tai ulkonäköön liittyen vaan heidän halunaan ymmärtää erilaisuutta heihin itseensä verrattuna. Joskus se lähtee jopa tuomitsemista mutta jos itse ei lähde sille linjalle niin usein huomaa että pikkuhiljaa saa asenteita muutettua

    1. Kiitos Saiju pitkästä ja kattavasta kommentistasi 🙂 . Kyllä, olet ottanut käsittelyyn monta hyvää pointtia. Kuten sanoitkin, niin aihe on laaja ja yhteen tekstiin oli aika vaikea ajatella avaavansa kaikkia näkökulmia, mutta hyvä, että kommenttikentässä näitä muita puolia voidaan puhua 🙂 !

      Tämä teksti tosiaan kumpusi alkujaan yhdestä tietystä keskustelusta, jossa nimenomaan kävimme läpi kommentteja jotka eivät olleet varovaisesti tai tahattoman tökerösti esitettyjä. Tämä keskustelu käsittelu nimenomaan niitä asioita, joissa ihmisiltä unohtuu mielipiteiden ja faktojen ero ja joissa nähdään vain se oma oikea. Niitä, joissa sinulle sanotaan ettet voi tehdä tai olla jotain koska näytät miltä näytät. Iso osa siitä keskustelusta tähän lopulliseen tekstiini jäi kuitenkin pois, joten ymmärrän että näin tekstiä on varmasti erilainen lukea. Pahoittelut, etten ole osannut avata ehkä pointtiani ihan tarpeeksi, koitan sitä vielä hiukan teroittaa tässä 🙂 !

      Oman profiilini alla kävimmekin jo paljolti keskustelua siitä, kun moni muukin sanoin että ei kysely heitä haittaa. Toki se ei minuakaan haittaa, kyllä minäkin mielelläni keskustelen asioista ja esimerkiksi ulkonäköön liittyvistä mielipideasioista voin keskustella pitkiäkin aikoja. Etenkin vahemmat ihmiset monesti positivisen kiinnostuneesti kyselevät vaikkapa hiustenväristä ja mikä ettei siitä puhumaan, vitsiäkin olen valmis lyömään ja hulluimpiinkin kysymyksiin vastaamaan 🙂 . Mutta oma pointtini oli nimenomaan se, että vaikka minä olen kaikkien valintojeni kanssa sinut, niin minusta jokaisen valinnan pitäisi olla saman arvoinen. (Ja toisaalta pitää myös muistaa, että joku voi olla arka ja kipuilla valintojensa kanssa olivatpa ne sitten “tavallisia” tai “epätavallisia”, kaikilla samanlaista kuorta siis ei ole.) Asiallinen keskustelu on kultaa ja sitä pitää vaalia, mutta arvostelu ja selkeästi lähtökohtaisesti ilkeät arvostelut toisen valintoihin liittyen eivät mielestäni ole. Ehdottomasti siis kannatan keskustelua ja avoimuutta, mutta korostan että kannattaa hetki miettiä kuinka asiansa esittää. Minä haluan aina ajatella ihmisistä hyvää ja jokaisen kommentin haluan ajatella hyvällä, liian usein kuitenkin ulkonäöstä puhuttaessa ihmisiltä jokin suodatin katoaa ja unohdetaan oikeasti, miten on kohteliasta puhua.

      Loppukaneettina sanon siis vielä, että kyllä todellakin kysyä ja puhua saa ja pitää. Todellakin kannatan ja komppaan ajatustasi unelmasta, jossa kaikki saavat olla mitä ollaan. Mutta kunhan samalla muistetaan kohteliaisuus ja ilo, mukava käyttäytyminen tosiamme kohtaan! Kiitos Saiju vielä kommentista, ehkä tämänkin avulla opin ensikerralla avaamaan omaa sanomaani vähän paremmin 🙂 !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *