Olipa hyvä, että tavattiin

Miniloma Joensuussa

Kotimaan matkailu on meidän perheellemme jonkun verran vieras käsite ja sitä tehdään aika vähän. Meillä kun ei ole mökkiä, emmekä ole karavaanareita tai retkeilijöitä, mahdollinen majoitus ja reissut suunnitellaan aikalailla hostellien ja hotellien varaan. Aina välillä sitä kuitenkin havahtuu huomaamaan, että Suomessahan olisi valtavasti kauniita paikkoja, joissa kannattaisi lomailla ja käydä, eikä reissu välttämättä vaadi viikkotolkulla aikaa 🙂 .

Nyt harvinaislaatuisen heinäkuun vapaaviikonlopun kunniaksi menneenä viikonloppuna otimmekin mieheni kanssa pienen hetken yhteistä aikaa Pohjois-Karjalassa. Päätehtävämme viikonlopulle oli osallistua ystäviemme hääjuhlaan, mutta viikonlopun sattuessa yksiin oman nimipäiväni sekä kihlajaispäivämme kanssa, päätimme jo ennalta lähteä pidemmälle viikonloppuvapaalle eli minilomalle ihan kaksin. Lasten kanssa kohdistamme pienen kesälomareissun sitten johonkin ihan heille suunniteltuun heille kiinnostavaan kohteeseen 🙂 .

Hotellin lomallemme varasin Joensuun keskustasta, kahdesta keskustan Sokos Hotellista valinnaksemme lopulta päätyi Kimmel. Joen toisella puolen torin laidalla sijaitseva Vaakuna houkutteli minua kovasti keväällä uusittujen huoneidensa puolesta, mutta Kimmel kuitenkin miljööltään ja sijainniltaan näytti mainiolta (olimmehan saapumassa Joensuuhun junalla), siellä houkutti myös asiakassaunan lisäksi käytettävissä oleva uima-allas. Myyntineuvottelija Riitan avulla päädyimmekin lopulta valitsemaan Kimmelin pe-su majoituspaikaksemme.

Joensuuhun saavuimme perjantaina myöhään illalla. Hotellin alakerroksesta löytyi onneksi vielä kymmenen jälkeen illallakin Fransmannin lisäksi avoinna oleva Gastorobar Itä 1, joka tarjosi kaltaisillemme pientä nälkää poteville kevyen baarimenun. Baari tarjosi erilaisia paikallisia oluita, joista mieheni olutmiehenä pääsikin nauttimaan minun keskittyessä lähinnä ruoalla herkutteluun. Perjantai-illan päätteeksi painuttiin ajoissa pehkuihin, sillä olihan reilu kolmen tunnin matkanteko jo väsyttänyt matkaajan aikalailla.

Hotellille saavuttuamme oli aika suunnata syömään. Mieheni on aika harvinainen yllättäjä, mutta tälläkertaa siinä onnistui nimipäivälahjalla 🙂 !

Lauantai alkoi aurinkoisesti. Hotellin runsas aamupala oli katettu Joen puoleiselle reunalle rakennusta ja nauttiessaan ruoasta sai samalla ihastella maisemia ja tutkiskella joen rannalla käyskenteleviä ihmisiä. Hotelliaamiainen oli vailla vertaa ja oman ajatukseni mukaan suomalaisittain runsas ja terveellinen. Valinnan varaa oli paljon ja varmasti jokaiselle sieltä jotain löytyikin. Mieheni aloitti aamunsa perinteisesti pekonilla ja mukakokkelilla, minä puolestani löysin täysjyvämurot ja hedelmät näppärästi. Yhteen houkutukseen minäkin kuitenkin taivuin ja maistoin ah niin herkullisia paikallisia riisipiirakoita. Kuka tuollaisesta voi kieltäytyä kysyn vaan?

 

Lauantaina juhlat alkoivat klo 15, joten ennen  sitä ehdin mainiosti jaloitella keskustassa miehen jäätyä hotellille lepäämään. Siltaa pitkin kävellen löysin Sokokselle, josta ostin (yllättäen jotain unohtuneita) apuvälineitä hiusten laittoon. Sokkarilta ystävällinen naisihminen opasti minut torin toiselle puolelle Taitokortteliin, josta Instagramiinkin lauantaina päivittelin. Aivan ihania putiikkeja ja aika meni kuin hujauksessa kaikkeen tutustuen. Alkoi oikein harmittaa, kun emme perjantaina tulleet kaupunkiin aiemmin, jotta tuolloinkin olisi ollut kunnolla aikaa kierrellä ja tutustua.

Lauantai ilta pidemmälle yöhön saakka sujui juhlien, sunnuntaina olikin ihana herätä taas herkulliseen aamupalaan. Sateiseen päivään aurinkoa toi kunnollinen aamupala, jonka sai nauttia kiireettömästi. Olimme olleet kaukaa viisaita ja varanneet sunnuntainkin huoneen niin, että saimme siihen myöhäisen luovutuksen. Lauantain juhlinnan jälkeen oli mukava vielä muutama ylimääräinen tunti pötkötellä pehmeällä sängyllä ja ladata akkuja koittavaan matkantekoon. Luovutimmekin huoneen hiukan ennen kahta ja siitä ehdimme mainiosti Kimmelin brunssille. Brunssista olin ehtinyt jo lukea Sokos Hotelsin nettisivuilta ennalta, mutta miehen vakuuttaminen brunssin laajuudesta meinasi käydä työstä. Lopulta hinnan ja brunssin laajuuden yhteispelillä sain toisenkin puolikkaani syömään houokuteltua ja saamani palautteen mukaan oli hyvä että pidin pääni 😉 . Aamiaisen tapaan tarjolla oli herkullista ruokaa ja sitä oli paljon. Sateisessa säässä ajatus kaupungille ruokapaikan etsintään ei houkuttanut ja ratkaisu pulmaamme oli mainio.

Hotellin aulassa ehdimme viettää aikaa vielä ennen junan lähtöä; odotustilat Joensuun rautatieasemalla ovat aika pienet, eikä aseman sisältä löydy muuta kuin junien aikatauluruudut. Hotellin aulassa sensijaan ehdimme vielä lukea paikallisuutiset, selata tabletteja ja katsoa vähän telkkariakin. Myös vieraskirjan tottakai täytimme 🙂 .

****

Yleistunnelmat Kimmelistä:

Koska minusta on mukava lukea muiden reissuista suosituksia ja osata toki myös välttää sudenkuopat, kokosin meidän lyhyen pyrähdyksemme perusteella omat vinkkini Joensuun Kimmeliä harkitseville

+ Maittava ruoka

Aamupala sekä brunssi testattuna ja lämpimästi suosittelen molempia. Jos asuisin lähempänä, kävisin hotellilla ihan vain syömässä sunnuntaisin!+ Lapsiystävällinen hotelli

Vaikka itse olimmekin liikkeellä aikuisten kesken, kiinnitin tottakai huomiota myös lapsiystävällisyyteen. Lapsia oli huomioitu hotellilla hienosti ja paikalla oli useampiakin leikkipaikkoja kaikenikäisille. Uskon, että jopa teinit saisi viihtymään lautapelien tai lainattavien tablettien avulla 🙂 .+ Ravintola, yökerho ja pub saman katon alla

Mihinkään näistä emme ehtineet ajan kanssa tutustua, mutta uskoisin että hotellilta löytyy ohjelmaa kaikenlaiseen makuun.

+ Mainio sijainti

Ihan rautatie- ja linja-autoasemaa vastapäätä ja keskustan välittömässä läheisyydessä. Kuitenkin joen rannalla suht rauhallisessa miljöössä, jolloin näkymät huoneestakin ovat mainiot (jos onnistut saamaan huoneen oikealta puolen rakennusta 😀 )

+ Tyylikkäät tilat

Mielestäni yleiset tilat ainakin sisääntulon, odotuksen ja ravintoloiden osalta oli hyvinkin mainiot. Niitä on varmasti päivitettykin vuosien saatossa ja tunnelma on nykyaikainen. Kauniit yksityiskohdat ja viimeistelyt voittivat ainakin minut puolelleni ( ja uskon, että nähtävää vielä jäikin).

+ Hyvä hintalaatusuhde

Ei erikoisen halpa, eikä erikoisen kallis. Hinnaltaan keskitasoinen, mutta täyden palvelun hotelli. Mielestäni saimme rahalle vastinetta kiitettävästi.

– Huoneet päivittämättömät

Vaakunasta poiketen Kimmelin kaikkia huoneita ei ole uusittu. Tilavammat superiorluokan huoneet, jotka uusittujen listalla olivat, olivat jo tarvitsemallemme viikonlopulle varattuna. Meille jäljelle jäi siis valittavaksi economy- tai standardluokan huone ja varaamani Economy Twin ei ollut mitenkään erikoinen. Huone ei ollut siis erikoisen huonossa kunnossa, mutta ei myöskään sellainen josta olisi jäänyt jotain erityisesti mieleen. Aika tavallinen luultavasti suht alkuperäinen huone siis, joka sattui vieläpä olemaan sellaisella sijainnilla, että  ensimmäisenä ikkunasta näkyi vastapäätä oleva hotellin toisen puolen seinä.– Melu

Tämäkin on asia, josta en itse kokenut kärsiväni kamalasti sillä olen aika hyväuninen. Sanoisin kuitenkin, että käytävältä ja ulkoa kantautuvat äänet jonkun verran häiritsevät varmasti herkkäunista. Kaikki ovien paukuttelut käytävältä kuuluivat huoneeseen suoraan ja ulkona haukkuva koira sunnuntaiaamuna havahdutti. Jos siis jotain negatiivista etsimällä pitää etsiä, se olisi tämä. Asia, jota kuitenkin paikkaa valtavan moni yllä mainittu hyvä puoli 🙂 .

*****

 

Yleisenä yhteenvetona sanoisin, että koen Kimmelin sopivan hyvää hinta-laatusuhdetta toivovalle perheelle tai muulle matkaajalle, joka ei välttämättä etsi erikoisuuksia.

Silloin kuin huoneet ovat vain nukkumista varten, on oikeastaan ihan sama miltä ne näyttävät. Minä nukuin molemmat yöt mainiosti (siihen varmasti auttoi myös väsymys) ja jälkeen jäi levännyt olo. Ruokaa en voi tarpeeksi hehkuttaa, se todellakin oli jo pelkän aamupalan osalta loistavaa. Hotellin alakerroksessa oleva Fransmanni tarjosi hienon mijöön myös brunssille, peruslistaltaan Fransmanni ei kuitenkaan ollut mikään erikoisen halpa mutta uskon että ruoka sielläkin on jokaisen euron arvoista. Henkilökunta hotellilla oli valtavan ystävällistä ja asiansa osaavaa ja kaikki perustoiminnot toimivat loistavasti. Lämpimästi suosittelen hotellia kaikille ulkopaikkauntalaisille ja Joensuulaisille uskallan sanoa, että jokaisen kannattaisi edes kerran käydä nauttimassa sunnuntaibrunssi. Varoitus: siihen saattaa jäädä koukkuun 🙂 .

Koko Joensuun kaupungille niinikään kiitos sekä kauniista yleisilmeestä että ihanasta tunnelmasta. Ihmiset kaupungissa olivat kovin vieraanvaraisia ja ystävällisiä, siitä minä mieleni hyvitin. Olin jo ennalta tutustunut Visit Karelian kotisivuihin muutamia paikkoja löytääkseni ja tuohon sivustoon suosittelen tutustumaan; kattava tarjonta koko Pohjois-Karjalan tapahtumista, elämysmahdollisuuksista ja majoituksista. Sivuilta varmasti löytyy jokaiselle jotain kiinnostavaa!

Millaisia lomakohteita sinä olet Suomen rajojen sisäpuolelta löytänyt? Suositko itse mielelläsi tiettyjä hotellihetjuja, vai valitsetko hotellisi aina mielialan mukaan? Meillä olisi seuraavaksi ohjelmassa lapsiperheloma, joten kaikkia kohteita perheille ja etenkin 3- ja 5-vuotiaillemme sopien kuulen mielelläni 🙂 !

 

 

 

 

 

-Jenni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *