Lievestuoreen valokuvaamon palvelut, Hautajaisten valokuvaus

Minä näen, että valokuvan tärkein tehtävä on pysäyttää hetket ja kertoa meille tapahtumista sellaisena kuin ne tapahtuvat. Koen ainutkertaisten tilaisuuksien tallentamisen valokuviksi tärkeänä ja hautajaiset ovat tällainen tilaisuus vahvimmillaan. On vaikeaa muistaa jokaista pientä yksityiskohtaa päivästä, joka kiitää huomaamattamme ohi. Sanotaan että suru sokaisee, minä toivon voivani tällöin olla omaisten silmät. Pyrin tallentamaan raskaasta päivästä jokaisen huomaamattomankin hetken ja tunteen kuviini, niin että voitte myöhemmin katsoa ja muistella tilaisuutta ja sinne saapuneita ihmisiä lämmöllä.

Minä uskon, että valokuvat ovat iso osa toipumisprosessia läheisen menetyksessä. Valokuvien katsominen ja päivän muisteleminen voi olla pitkään vaikeaa, mutta oikeana aikana valokuvamuistot ovat varmasti tärkeä osa tapahtumien läpikäyntiä. Useimmiten kuulen hautajaiskuvauksen tilanneista asiakkaistani vasta kuukausien jälkeen hautajaispäivästä. Kuvia ei monestikaan osata tai pystytä katsomaan heti, vaan ne ottavat aikansa. Mutta kun aika koittaa, toivon että kasaamani muistot tuovat teille päivän mieleen jokaisella yksityiskohdallaan.

Miksi palkata hautajaisiin valokuvaaja?

Vaikka omassa perhepiirissä olisikin henkilöitä, joilla kamera kädessä pysyy tai jopa hyvin harjaantuneitakin kuvaajia, suosittelen itse aina ulkopuolisen valintaa kuvaustehtäviin. Miksi? Siksi, että kuvatessaan läheinen ei voi keskittyä sekä kuvaamiseen että suremiseen, voimavarat menevät jompaan kumpaan. Kuvaukseen keskittyvällä lähiomaisella surun vapaus jää siis pois, toisaalta suurinta surua läpikäyvän on mahdottoman vaikea keskittyä kuvien saamiseen ja niin keskittyneen työn vaatiminen surevalta on jopa hiukan liikaa vaadittu.

Jokainen hautajaiskuvaus on omansa ja tilanteet hautajaisissa voivat olla haastavia; ammattilaisena, tilaisuuskuvauksien kokemuksella osaan reagoida nopeasti erilaisiin tilanteisiin, ennakoida, nähdä tilanteita ja kuulla asioita. Minä olen läsnä kaikkialla mutta huomaamattomasti. Haluan kunnoittaa jokaista tilaisuuden vierasta sekä tilaisuutta ja toimin aina niin hienovaraisesti kuin suinkin pystyn, kuitenkaan kuvien laadusta tinkimättä; haluan taata omaisille mahdollisimman kauniit ja kuvaavat kuvat tilaisuuden jokaisesta hetkestä. Pyrin aina tekemään kaikkeni, jotta saamme muistoksi mahdollisimman laadukkaat kuvat tärkeästä tilaisuudesta, joka tapahtuu vain kerran eikä toistu sellaisenaan enää koskaan.

Olen kuvannut hautajaisia yli kymmenen vuotta ja ollut mukana saattamassa viimeiselle matkalleen niin aikuisia, kuin lapsiakin. Olen ollut mukana eri uskontokuntien siunauksissa sekä ei kirkollisissa tilaisuuksissa. Hautajaisia olen kuvannut mm. seuraavissa kirkoissa ja kappeleissa: Hankasalmen kirkko, Hankasalmen kappeli, Lievestuoreen kappeli, Laukaan kirkko, Laukaan kappeli, Konneveden kappeli, Tikkakosken kirkko, Mäntykankaan kappeli Jyväskylässä, Lahjaharjun kappeli Jyväskylässä, Toivakan kirkko, Toivakan vanha hautausmaa, Jyväskylän vanha hautausmaa ja kappeli, Haukivuoren kirkko, Vangasniemen kappeli, Jyväskylän ortodoksinen kirkko, Sairaala Novan kappeli. Saavun kuvauksiin aina ennen sovittua kuvausaikaa tarkastamaan tilaisuuden paikan ja sen valon kulun, uudet ja ennalta tuntemattomat paikat tutustun erityisen tarkasti, jotta pystyn liikkumaan tilaisuuden edetessä huomaamattomasti.

Mitä hautajaiskuvaus maksaa?

Hautajaisten valokuvaus hinnoitellaan tilaisuuden keston ja luonteen mukaan.

Pelkän siunaustilaisuuden valokuvaus on hinnaltaan 320 euroa sisältäen kuvauksen sovitusta ajankohdasta eteenpäin. Kuvien jälkikäsittely sekä toimitus sähköisesti internet-galleriassa vapain teettämisoikeuksin sisältyy kuvauksen hintaan.

Siunaus- ja muistotilaisuuden valokuvaus yhteispakettina on hinnaltaan 160e / tunti toteutuneen kuvausajan mukaisesti alkaen siunaustilaisuudesta päättyen muistotilaisuuden haluttuun kohtaan. Kuvaustuntien hinta sisältää kuvien viimeistelyn sekä toimituksen sähköisesti internet-galleriassa.

Hautajaiskuvauksia toteutan ympäri Suomen. Matkakulut ensimmäisen 35km:n osalta lähtöpisteestäni Lievestuoreelta kuuluvat aina kuvauksen hintaan. Yli 35km menevistä matkoista kilometrikorvaus on 10e/alkava kymmenen kilometriä.

Miten hautajaiskuvaus varataan?

Hautajaisten toteutuessa useimmiten viikonloppuisin ja perjantaisin, suosittelen tiedustelemaan minua hautajaispäiväänne kuvaajaksi mahdollisimman aikaisin. Kuvaaja on hyvä siis mahdollisuuksien mukaan varata heti, kun hautajaispäivä on varmistunut.  Hautajaiskuvauksen voit varata soittamalla tai sähköpostitse, jos tilaisuuteenne on vielä kaksi viikkoa tai enemmän aikaa, voit myös tiedustella tilaisuutenne päivän vapaanaoloa kotisivuiltani löytyvän lomakkeen kautta . Toteutan hautajaiskuvauksia sovitusti ympäri Suomen.

-Jenni

Valokuvaaja hautajaisiin, hautajaisten valokuvaus, hautajaiskuvaus Keski-Suomi, hautajaiskuvaus Jyväskylä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ethän kopioi luvatta!