Olipa hyvä, että tavattiin

Laihan läskin treenipäiväkirja : fätistä fitiksi

Olen ollut koko elämäni laiha läski.

 

Tästä kuvauksesta voi joku äkkiseltää pahoittaa mielensä. Vaan eipä kannata, sillä kyllä tälle kuvaukselle on aika selkeä syy ja selitys mitä se tarkoittaa. Suurimman osan elämästäni olen ollut hoikahko tai normaalipainoinen, mutta elämäntavoiltani ja syömiseltäni olen ollut varmasti pulleahko lähes aina. Syön mitä haluan ja rakastan ruokaa, en kuntoile tai liiku juuri ollenkaan ellei mukaan lasketa arki- ja hyötyliikuntaa kuten työni ääressä liikkumista (mitä on onneksi esimerkiksi kuvauspäivinä hyvinkin paljon) tai lasten kanssa touhutessa/kotona puuhaillessa. Lopulta kuitenkin liikun aika vähän, vähemmän kuin varmasti olisi suotavaa ja mahdollistakin. Mutta tässäpä ongelma onkin: ei ole pakko. Luultavasti saan kiittää perittyä aineenvaihdutaani, jonka myötä olen saanut elää elämääni näin, lihomatta juuri ollenkaan. En lopulta kuitenkaan syö mitenkään hävyttömän epäterveellisesti, mutta sanotaan vaikka näin että en kiellä itseltäni oikeastaan minkään syömistä. Pasta, oikeastaan mikä tahansa ruoka kermassa tai pekonilla, vaalea leipä, herkut ovat suosikkejani. Eikä itsekuria ole tällaisista kieltäytyä, ei pätkääkään. Koska rakastan ruokaa ja ruoka rakastaa minua.

Lasteni odotusaika ja siitä palautuminen on ollut molemmilla kerroilla suht kova paikka, koska näinä kahtena kertana painoa on tullut aika paljonkin ja sen hävittäminen on ollut paljon normaalia vaikeampaa. Näiden ja yleisesti kertyvien vuosien myötä olenkin kauhistunut miettimään: entä jos kohta en voikaan enää syödä mitä tahansa? Mitä jos tämä liikkumattomuus ei kohta enää riitä, eikä minulla ole itsekuria alkaa liikkua? Tuleeko minusta vuodessa yhtä leveä kuin pitkä, koska en osaa olla syömättä pekonipastaa ja täytekakkua aina kun mieli tekee?

Yrittäjän epätasaisessa arjessa ja kahden pienen lapsen äitinä niinikään huomaan yllättävän usein olevani väsynyt ja jumissa. Vapaa-ajalla ei jaksaisi tehdä juuri mitään, eikä mikään ylimääräinen kiinnosta (ellei siihen liity ruoka). Lisäenergia ei olisi pahitteeksi, muttei oikein jaksa eikä osaa lähteä sitä hakemaan mistään, luovuttaa jo ennenkuin aloittaakaan. Niskat ja hartiat ovat jumissa, mutta ei oikein tiedä mitä niille uskaltaisi tehdä, ettei lopputulos ole vielä pahempi.

Oma liikkumishistoriani on aika sekava ja epämääräinen, vähän sitä sun tätä on tullut kokeiltua ja tehtyä mutta mikään ei oikein ole jäänyt. Jotain netin viikko-ohjelmiakin olen joskus kuntoiluun kokeillut, sanomattakin lienee selvää että ihan turhaan, innostus taisi kestää kaksi viikkoa. Nyt keväällä ostin edellisestä työpaikasta saamallani liikuntaedulla uimahalliin sarjakortin; nyt alkoi uiminen. No arvaatte varmaan, että ei alkanut, riisuin sarjakortin jo lompakosta muiden ”turhien korttien kanssa”. On helppo luistaa epämukavista jutuista, ellei ole mitään valvontaa. Ellei ole ketään syyllistämässä tai tsemppaamassa, kysymässä että miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Olen vähän sellainen, että kun innostun jostain, teen sitä ja teen sitä täysillä. Mutta innostuksen aika voi olla myös lyhyt ja se voi tarkoittaa vaikkapa että parin viikon aikan pyöräilen kymmeniä kilometrejä, sitten tulee taas arki ja homma katkeaa syystä X ja siirryn sohvalle napostelemaan juustonaksuja.

Kaiken tämän selityksen ja julkisen itsensä nolaamisen jälkeen lienee ihan hyvä hetki kertoa, että taannoin saamani yhteydenotto Personal Trainer Nina Saloselta ei tullut lainkaan huonoon aikaan. Jo pienen viestien vaihtelun jälkeen kävi hyvin selväksi, että Nina selkeästi ymmärtää mistä kenkäni puristaa ja hän voisi varmasti auttaa minua paremmin jaksamaan ja liikkumaan jopa etäapuna, sillä asummehan eri puolilla Suomea  🙂 . Kuten edellä mainitsinkin, jotain nettikursseja tähän “kuntoiluvimmaani” olen joskus menneisyydessäni hankkinut, ilman tuloksia. Siksi halusinkin heti alusta asti korostaa Ninalle, että hänen pitää myös vahtia, että teen jotain ja että tuloksia syntyy. Lohduttikin kovasti jo ajatus, että taustalla on ihan oikea ihminen, joka on tosissaan kiinnostunut siitä, että minun vointini paranee ja kevenee projektin aikana.  Alusta asti molemmille oli selvää, että minä en koe oleelliseksi esimerkiksi painonpudotuksen tämän alkavan kahdeksan viikon elämäntaparemontin aikana, vaan pääpointteja ovat oman jaksamisen ja yleisen vireystilan parantaminen, uusien vähän parempien ruokailutottumusten oppiminen, hartia-niskaseudun jumien poistuminen sekä ehkä pieni kiinteytys tai jopa lihasten hankkiminen.

Ja tottakai: kun se on netissä niin se on virallista.

Mikäpä olisikaan siis parempi paikka pakottaa itsensä pitämään sanansa kun kertomalla julkisesti, että nyt alkoi liikkuminen. Voi kokea julkista häpeää sitten, kun löytää itsensä grilliltä syömästä taksaria kaikilla mausteilla, ekstraranskalaisilla 😉 . En ole nyt aloittanut siitä yleensä oleellisimmasta eli treenivaatteista; someni ei pursua lenkkaripäivityksiä tai epämukavan tiukoilta näyttävien juoksuhousujen kuvia. En myöskään aio alkaa esitellä itseäni napapaidoissa tai bikineissä koskamävoin. Olisi kiva kuitenkin voida ajatella, että näillä tästä alkavilla kertomuksillani saisin ehkä jonkun toisenkin laihan läskin liikkeelle. Koskaan ei ole myöhäistä mennä nolona markettiin kahvakuulia nostelemaan ihan kuin jostain jotain tietäisi. Tai mennä uimahalliin olevinaan uimaan vaikka 90% ajasta käyttää epämääräiseen lillumiseen. Maasta se pienikin ponnistaa ja jostain se on elämäntaparemonttikin aloitettava. Jopa tällaisen laihan läskin.

 

Nyt lähden virtuaalisesti testailemaan kahvakuulia juhannuspäivän kunniaksi, ihan muina naisina. Ehkä maanantaina jo uskaltaudun livenä markettiin asti. Saatanpa ostaa kivan neonkeltaisen hikipannankin samalla. Sellaisen, missä tulee #kesäkuntoon2020.

 

-Jenni

7 Responses

  1. Heiii! Toinen laiha läski ilmoittautuu! Ja samaan hengenvetoon täytyy todeta, että myös minä oon aloittamassa liikkuvampaa elämää – uudelleen. Joskus tuli treenattua salilla ja aerobiceissä & lenkkipolulla ihan tosissaankin, mutta sitten tuli pikkulapsiarki ja kaikki mullistukset ja sata muuta syytä. Nyt aloitin juoksukoulun ja oon löytänyt liikunnan ilon uudelleen. Aikaa kun vielä löytyisi… 😀 Mutta ilman tuota juoksukoulua en olisi urheillut senkään vertaa. Nyt harkitsen ilmoittautumista Valon Kympille muiden juoksukoululaisten kanssa – siinä olisi sopiva tähtäin ja syy nostaa juoksukuntoa ja pitää sitä yllä! Tsemppiä meille! 🙂

    1. Jes, mahtavaa! Kiitos ja todellakin, tsemppiä meille 🙂 . Tiedän tosi hyvin nuo tekosyyt sekä “tekosyyt”, etenkin pikkulapsiarjessa jotenkin vaikeampaa tasapainotella ajan riittämisen kanssa (itseasiassa tähän liittyen juuri tekstikin työn alla). Ihanaa, että olet löytänyt oman juttusi, mullakin on tavoite lähteä liikkeelle nimenomaan niistä omista mieleisistä jutuista ja lähteä rakentamaan niiden pohjalle.
      Ihan huippua että löytyi sielunsisko, hyvä me 🙂 !

  2. Ihana Tunnistin kyllä itteeni tuolta – tosin aineenvaihdunta ei oo yhtä hyvä, niin mie oon vaan läski

    1. Musta tuntuu, että meitä laihoja pullukoita on yllättävän suuri joukko 😀 ! Mutta hyvä kun sen tietää ja hyväksyy, on helpompi halutessaan tehdä jokin muutos asiaan 😉 .

      Ja ei se mitään, tiedän että olet ilmeikäs nainen joten arvailen hymiöt paikoilleen 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *