Olipa hyvä, että tavattiin

Laihan läskin treenipäiväkirja: luovutusvoitto

Klikkasitko otsikon takia? Siksi, että nyt kuulet kuinka en enää jaksanutkaan ja palasin pastaan ja pekoniin? Mikä siinä onkin, että epäonnistumiset monesti kiinnostavat enemmän, kuin onnistumiset 😉 . Tällä kertaa luovutusvoiton on kuitenkin joutunut antamaan ennen remonttia olleet huonommat elämäntavat.

Täällä sitä siis mennään, porskutetaan eteenpäin edelleen! Välillä vähän paremmalla ja välillä vähän heikommalla menestyksellä, mutta oikeaa punaista lankaa jatkuvasti seuraten. Heinäkuu on työrintamalla ollut hyvin kiireinen ja sen myötä tälle projektillekin on ollut välillä haasteita löytää aikaa. Toisaalta taas huomaan toistuvasti vaativani itseltäni liikaa ja tällöin Nina aina tajuaa muistuttaa, että hei vähempikin riittää, kun se tehdään kunnolla. Toisinsanoen aikakaan ei pitäisi olla ongelma ( = lue: ei ole toimiva tekosyy) hyvien elämäntapojen ylläpitämiselle.

Alusta loppuun itse tehty ruoka tuntuu kokoajan helpommalta ja selkeämmältä.

Ruoka, syöminen

Ruokaan olen oppinut suhtautumaan ihan uudella tavalla, aika ajoin olen kokenut kokkaamisen jopa mukavana ja saanut onnistumisen hetkiä. Toki haasteita toisinaan asettaa perhe, jonka tyytyväisyys ruokaan on jopa tärkeämpää kuin omani (koska muuten ovat nälissään, sillä kaksia ruokia en päivässä ehdi tai aio alkaa tekemään). Aika hyvin kaikkinensa jokainen on ottanut uusia ruokia vastaan ja tottakai vanhoista lemppareistakin on pidetty etenkin lasten kohdalla kiinni, monesti vain hiukan terveellisemmäksi modaten. Kvinoa lienee tähän mennessä ainoa lisuke, jota en voi enää perheelle tehdä koska eivät yksinkertaisesti suostu sitä syömään 😀 . Kuitenkin uusiakin suosikkeja uusista ruoista on löytynyt ( jopa lapsille!). Ehkä projektini suurimman erävoiton koin viikonloppuna kun kiireisellä aikataululla piti kasata kevyttä syötävää ja päätin hemmotella perhettä ah niin rakastetulla pekoni-juusto-uunipatongilla. Aiemman vaalean patongin sijaan kasasin kuitenkin kokonaisuuden täysjyvä-ciabattan väliin, jätin juuston ja pekonin lähes puoleen aiemmasta ja valmiiseen lämpimään leipään lisäsin vielä tomaattia ja paprikaa väliin. Tätä maisteltuaan mies antoi lopulta tuomion “eihän tääkään pöllömpää ole”. Nyt on saavutettu jotain 😀 .

Edelleenkin on päiviä, jolloin huomaan olevani kamalan nälän kourissa. Tämä johtuu tasan siitä, että joinain päivinä syön liian vähän. Lounaan ja iltaruoan väliin en aina muista ottaa mitään muuta kuin kahvia ja sen huomaa töistä kotiin lähtiessään kun nälkä kurnii vatsaa. Ei tätä enää usein käy, mutta toisinaan vieläkin. Nyt olen kuitenkin oppinut ottamaan hyvin hätävaraeväitä laukkun ja töihin, että voin popsia jotain kiireessäkin, että pahin nälkä ei vie virtaa täysin pois. Myös keikkatöissä on hyvä olla aina käden ulottuvilla syötävää & juotavaa hädän hetkelle.

   

Oma olo

Oma oloni on itseasiassa vallan mainio. Nyt kun oikein mielessään miettii niin jumissa en ole oikeastaan ollenkaan esimerkiksi niskojen osalta. Ylipäätään olo on kevyt eikä läheskään niin ilmapalloisa kuin ennen. Maha ei pullota ja olotila on aika paljon reippaampi kuin ennen. Ruokamääriä en ole punninnut (koska eihän mulla mitään vaakaa ole), mutta annoskoot olen koittanut pitää joka ruokavälissä kohtuullisina ja silti riittävinä. Pääasiassa olen panostanut vain siihen, että syön oikeita ruoka-aineita ja suunnilleen oikeaan aikaan päivästä.

Kaneliässät hääpalaverissa, yhtäkään en muuten itse syönyt (kirj. huom)

Herkuttelu

No, nythän ehkä kuuluisi sanoa, että marjoja olen popsinut ja vihanneksia ja se riittää. Kyllä allekirjoittaneessa kuitenkin sen verran herkuttelijan vikaa on, että retkahdettua on tullut. Useammin kuin kerran. Mutta sanoisin, että aika kohtalaisissa määrin eli överiksi ei ole mennyt ja se on omasta mielestäni tärkeintä. Ajatukseni ei ole alusta astikaan ollut aloittaa mitään nollatoleranssia loppuelämäkseni vaan saada herkuttelu pidettyä järkevissä määrissä 🙂 . Kaikki omat herkut olen oppinut aika tunnollisesti vaihtamaan terveellisempiin; jopa elokuviin viikonloppuna hain Parrotsin herkkuja enkä sortunut suoraan irtokarkkihyllylle. Aina kun arjessa makeaa tekee mieli tähtään marjalaatikoille tai syön hedelmän, maustamattomian jogurtin tai rahkaa. Aika hyvin  näillä eväillä on päästy eteenpäin!

Liikkuvillakin kuvauskeikoilla saa pidettyä syöntirytmin jotenkin kohdallaan, kun muistaa pitää huolen että pieniä eväitä ja juotavaa on tarpeeksi matkassa!

Muutokset

Olotilasta jo mainitsinkin ja kyllä se on ehdottomasti paras muutos tähän mennessä. Paino- tai tulostavoitteita tähän projektiin en ole itselleni ottanut koska en kokenut että niille olisi ihan huutavan pakollista tarvetta. Paino kuitenkin on laskenut hiukan aiemmasta, mutta ennenkaikkea se pysyy samanlaisissa lukemissa olipa aamu tai ilta (eikä seilaa hyvä ettei parin kilon välein aamulla ja illalla kuten ennen). Kuntoilusta jää hyvä olo, mutta edelleenkin se on minulle toisina päivinä pakkopullaa. Sitä kuitenkin on oppinut jo havaitsemaan, että silläkin hetkellä kun ei kiinnostaisi tai jaksaisi yhtään ja silti tuon treenin vetää, jää itselle aika hyvä fiilis. Sellainen olo, että jaksoinpas vielä hitto vie!

Töissäkin jaksaa paremmin; niin liikkuvana kuvauksissa kuin työhuoneella kuvankäsittelyn parissa kun olo on aiempaa virkeämpi jatkuvasti.

Yhteenveto

Tällä hetkellähän tilanteeni on ihan ok, mutta vielä vähän enemmän haluaisin itsestäni puristaa. Kunto-ohjelmassa olen löytänyt liikkeitä mitkä sopivat minulle tosi hyvin ja liikkeitä, jotka eivät oikein minun mielestäni itselleni sovi. Näistä on tarkoitus vielä Ninan kanssa katsoa, saadaanko ohjelmaa hiukan päivitettyä. Heinäkuussa yksi haaste syömisen kanssa on ollut työ; muutenkin epäsäännöllisessa työrytmissä oman osansa ovat tuoneet esimerkiksi viikonloppujen hääjuhlat, joissa ruokailurytmi on ollut eri kuin omaan päivään kuuluu ja ruokakin hyvin erilaista. Mutta jokaisesta buffetista on löytynyt myös itselleni sopivaa evästä ja rytmejä on aina voinut tasoitella seuraavina päivinä. Häiden kesäsesonki on kuitenkin niin lyhyt, että kyllä niiden kohdalla olen kokenut tärkeimmäksi vain voida nauttia päivästä, työstäni ja ihmisistä, nirsoilla ehtii myöhemminkin 😉 . Ja koska syömään on opittava jatkossakin olosuhteista ja tapahtumista riippumatta oikein, on nyt hyvä aika testata itseään että osaa ja malttaa varmasti pitää mielensä tiettyyn rajaan saakka kurissa ruoan suhteen.

Onko muita elämäntavat uusiksi-projektin aloittaneita, miten teillä etenee? Jos pitäisi ja pitäisi, mutta mitään et ole saanut aikaan niin lämpimästi kyllä suosittelen omaa Personal Traineria. Esimerkiksi Nina tekee paljon myös etävalmennuksia ja nyt syyskuussa esimerkiksi on starttaamassa 12 viikon nettivalmennus! Kannattaa kurkata, jos aihe yhtään kiinnostaa, nämähän räätälöidään aina jokaiselle henkilökohtaisesti  sopiviksi 🙂 .

Tehokasta viikkoa!

-Jenni

Psst. Jos ajankohtaiset valokuvausuutiset kiinnostavat, klikkaahan itsesi Fb-sivuilleni!

 

2 Responses

    1. Pakko sanoa että nyt en muista yhtäkään 😀 ! Mutta johonkin ruokaan Venla ihastui täysin, nyt lienee ihan pakko kysyä hältä itseltään mikä se oli (jotta osaan tehdä uudelleenkin 😀 ) . Pinaattilettuja tehtiin itse eilen ja suolaisena ei olleet ihan suosikkeja lapsille, mutta sokerin kanssa nuorempi söi ihan kuin tavan lettuja (en edes ajatellut että pinaattilettuja voisi syödä makealla täytteellä, mutta reseptissa siihen vinkattiin :O ) .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *