Olipa hyvä, että tavattiin

Kuka päivittäisi sisustuksen?

Sisustus, ikkuna, hirsitalo, Vallila
Viimeaikoina oman kodin sisustus on jäänyt harmillisen vähälle huomiolle. En tiedä johtuuko se ajanpuutteesta, vai minkä piikkiin laittaisi. Uusia ideoita kumpuaa paljonkin, mutta niiden toteutus jää kerta toisensa jälkeen odottelemaan. Kevät ja sen odotus on kuitenkin aina sellaista aikaa, että niitä muutoksia sisustukseenkin alkaa kaivata synkän talven jälkeen. Perinteisin muutos meidän kodissamme vuodenajan vaihtuessa on ollut verhojen vaihdos, nyt kylläkin samoilla varta vasten näihin ikkunoihin teetetyillä verhoilla on menty jo pidempään. Tällä hetkellä taitaa siis hyvinkin vahvasti päteä miksi korjata jotain, ellei se ole rikki-periaate.

Koti, sisustus, neilikka

 

Yksi kotia ja sen ilmettä ihmeesti piristävä asia ovat aidot kukat. Olenkin ottanut tänävuonna itselleni mission, että pyrin ilostuttamaan (itseäni?) vähintään kerran kuussa kukkakimpulla. Useimmiten kimppu koristaa kotiamme ruokapöydällä, missä nytkin äidin tuomat syntymäpäiväkukat piristävät päivää.

Onko täällä muita vuodenaikasisustajia? Huomaan itse olevani siinä mielessä hankala tapaus, että minulle sisustuksen muutos omassa kodissa tarkoittaa aina jotain radikaalia ja suureleistä, ajatuksella kaikki uusiksi. Ehkä kannattaisi enemmän ilostua näistä pienistä asioista kuten kukkakimpuista ja tyytyä välillä vaikka vaihtamaan tyynynpäällisiä tai pannunalusia. Löytyykö vertaistukea muista kaikki tai ei mitään-tyypeistä?

 

-Jenni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *