Olipa hyvä, että tavattiin

Ite tein: joulukoristeet

Olen monesti sanonut, että jos omasta elämästäni tehtäisiin joskus elokuva niin sen nimi olisi ite tein ja säästin. Toiminnalla on ollut onnellisia ja onnettomampiakin lopputulemia: olen istunut kotisohvalla pari päivää ennen omia häitäni, puolet hiuksista vihreinä ja miettinyt että kannattiko. Toisaalta olen myös katsonut omien lasten iloistevia nassuja ihmeissään siitä miten sä äiti osaat noin hienoja juttuja (pakko myöntää, että ei ne nyt oikeasti aina ole niin hienoja olleetkaan, mutta onneksi omien lasten mielestä olen vielä paras melkein kaikessa 😉 ).

taikataikina_jenoradesign

 

Tänä vuonna joulu tuli meille ajoissa, sillä kuten aiemmassa postauksessani mainitsinkin niin järjestin valokuvastudiollani lasten joulukorttikuvauksen Pyhäinpäivän viikonloppuna. Tätä varten tarvittiin läjäpäin rekvisiittaa ja koristeita, enkä tietenkään osannut mennä helpoimman kautta eli ostaa valmiit tuotteet kaupasta. Näinpä askartelukärpänen nosti taas päätään ja päätinkin lähteä kokeilemaan, josko saataisiin toivomani tyylisiä koristeita tehtyä itse.

Varmaan aika monelle aikuisellekin on lapsuudesta tuttu muovailumassa nimeltään Taikataikina. Se, mikä näyttää hyvälle ja maistuu pahalle ja siitä saa muovailtua vaikka mitä. Kaikkia hienoja askartelumassojahan kaupassa myydään valmiina, mutta miksi maksaa kun itsekin voi tehdä? (Pakko myöntää, että en myöskään jaksanut lähteä kauppaan, eli laiskuus voitti). Päätin siis kokeilla koristeiden tekoa suoraan Taikataikinasta: ajattelin että jos kaikki menee pieleen niin käyn sitten seuraavalla viikolla kaupasta hakemassa Fimo-massaa tai vastaavaa.

Omassa mielessäni perinteinen taikataikina on se, joka sisältää vain vettä, jauhoja, suolaa ja öljyä. Pakko oli kuitenkin Googlettaa vielä ohje sillä ainesten suhteet olivat hukassa ja viimein löysinkin mainion ohjeen Yhteishyvän sivuilta.

Taikataikinan resepti

Muovailumassan ainekset

  • 3 dl jauhoja
  • 1,5 dl suolaa
  • 1,5 dl vettä
  • 1 rkl ruokaöljyä.

Sekoita keskenään jauhot ja suola ja lisää vesi sekä ruokaöljy. Vaivaa ainekset kiinteäksi massaksi. Jos taikina on tahmeaa, lisää hieman jauhoja. Jos taikina murenee liian helposti, voit lisätä hieman vettä.

 

taikataikina_jenoradesign2

 

Taikataikinassahan ihanuus on se, että siitä voi tehdä mitä vain: muovailla hahmoja tai tehdä levystä muotoja vaikkapa piparimuoteilla, juomalaseilla tai oikeastaan millä vain. Meillä päädyttiin lasten kanssa tekemään taikinasta levyjä, joista pääasiassa piparimuoteilla leikattiin mieleisiä muotoja. Jokaisen muodon päähän tehtiin vielä pillillä reikä, jotta koriste on helppo laittaa roikkumaan jouluna kuuseen tai vaikka omaan huoneeseen (tai kuten minun tapauksessani studiolle tuotuun vanhaan oksaan).

 

taikataikina_jenoradesign3

 

Minä kuivatin omat tekeleemme ensin kakun jälkilämmöissä sähköuunissa ja tämän jälkeen vielä lämmitetyn leivinuunin ylätasolla. Taikataikinasta kuivumisen huomaa selvästi: se vaihtaa väriään ja muuttuu selvästi kovaksi kun on läpikuiva. Kuivamisen jälkeen koitti maalauksen hetki: meillä maalaus tehtiin ihan perus vesiväreillä. Jos peittävän värin haluaa, suosittelen kyllä käyttämään kunnon maaleja (tai ottamaan kärsivällisyyttä matkaan, sillä esim. itse maalaamani mustat vaativat 3-4 maalauskertaa).

 

taikataikina_jenoradesign4

 

Omat koristeeni viimeistelin vielä erilaisilla kuvioilla, mustat pallot koristelin valkoisella maalilla käyttäen apunani vesivärejä, maalisiveltimen väärää päätä sekä viivotinta 🙂 . Lopulta omat koristeeni päätyivät joulukorttikuvauksiin mukaan, kuten ylläolevassa kuvassa näkyykin. Koristeet kiinnitettiin villalangalla tekemistämme rei´istä metsästä hakemaani oksaan. Lasten koristeista osa jäi odottelemaan joulua ja osa päätyi papoille isänpäivälahjoiksi 🙂 .

joulukuusi_jenoradesign

 

Joulukorttikuvausten vimmassa haettuani pappalasta rekvisiittaa kuvauksiin sain toisesta oksasta vielä idean: kasasin oman sisäänkäyntini yhteyteen joulukuusen käyttäen ylimääräiseksi jäänytta vanhaa oksaa, valokuvia sekä käyntikortteja. Aikaa meni yksi kokonainen päivä ja vähän edellistä iltaakin ( lue = hullua ), mutta mielestäni lopputulos on hauska, erilainen ja huomiota herättävän näyttävä 🙂 .

Tehdäänkö teillä koristeita tai vaikka lahjojakin itse? Mitä itse pidät, jos joku muu on tehnyt itse käsillään, arvostatko vai tunnetko hiljaista myötähäpeää? Meillä on kotona tehty lapsesta asti paljon itse; askarreltu ja tuunailtu ja ehkä siksi se tuntuu myös itsestäni aika luonnolliselta tavalta luoda uutta myös omien lasteni kanssa.

Kivaa viikkoa kaikille 🙂 !

-Jenni

 

Ps.. muistathan, että meitä voit seurata myös Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä

 

4 Responses

  1. Kiitos! Tämä tuli kuin tilauksesta. Viikonloppuna on tarkoitus tehdä taikataikinaa ja antaa lasten hoitaa loput. Nyt säästyn ohjeen etsinnältä. 🙂

    1. Voi että, jes 🙂 ! Tosi hienosti meilläkin jaksoi molemmat, pienemmällä ei enää maalaamiseen riittänyt kärsivällisyys mutta Venla maalasi senkin edestä.

  2. Hienoja! Mä tein viime vuonna kans, mutta mun suolakiteet oli niin isoja (kun en jaksanu mennä kauppaan), että tuli aika röpelöisiä ja rumia 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *