Olipa hyvä, että tavattiin

Hei me leivotaan!

Myönnettäköön heti alkuun, että en ole se äiti, joka leipoo ja laittaa ruokaa lasten kanssa. Venla kiteytti yleisen toimintatapamme toissapäivänä hyvin: ”Voidaanko me äiti leipoa? Minä voin ottaa tuolin ja katsoa vierestä!”. Syy ei ole se, että pelkäisin siitä seuraavaa sotkua (sotken itse todennäköisesti vähintään saman verran), tai siitä että pelkäisin porkkananpalojen olevan vääränkokoisia tai –muotoisia (myös tämän hoidan itse). Olen joskus miettinyt syitä siihen, miksi aika vähän otan lapsia mukaan ruoanlaittoon ja leivontaan ja olen keksinyt niitä kaksi: 1) oma malttamattomuuteni – en malta odottaa asioiden tapahtuvan, nopeammin ne hoituvat kun teen itse 2) aika harvoin tiedän itsekään mitä ja milloin teen – harvemmin osaan suunnitella tällaista tekemistä ennakkoon.

tiia-JD

Useimmiten meidän (eli minun) leivonnaiset ja ruoat maistuu siedettävältä, mutta niitä on hyvä syödä silmät kiinni. Korostettakoon siis vielä, että on leipureita ja on niitä jotka ei ole leipureita ja minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Oikeasti, voin nostaa reilusti käden pystyyn.

Kyllä me silti joskus leivotaan ja kokkaillaan yhdessäkin – ainakin yritetään. Venlaa leivonnassa kiehtonee aikalailla sama asia kuin itseänikin; lopputulos. Viimeisimmästä Yhteishyvästä löytyi kuluneella viikolla herkullisen näköinen ohje Marianne-leivoksiin ja ajattelin, että eiköhän me tytöt kokeilla. Mukavasti saadaan siitä allekirjoittaneen syntymäpäiväkahveille tarjottavaa. Ei voi olla niin vaikeaa. Virhe. Eipä sitten muuta kun esiliinat ojoon ja leipomaan. Jo edellisenä päivänä totesin, että ohjeen täytettä en lähde edes kokeilemaan, sen verran epäonnisia muistoja meillä liivatteen kanssa on. Kaivoinkin esiin liivatteettoman juustokakun ohjeen ja tuumasin, että tuunaamalla saadaan siitä meille ohje. Hyvä minä.

leipoo2

Leivontahetki meni aika perinteisellä kaavalla: tehtävään alettiin yhdessä riemu rinnassa. Kahteen tyttöön tehtiin ja mittailtiin, sekoitettiin ja vatkattiin. Sitten leikkaus 15 min päähän aloituksesta: leipurikaveri on napannut kourallisen makeisia matkaansa ja häipynyt katsomaan Pikku kakkosta (tässä vaiheessa muistin yhden syyn lisää, miksi useimmiten leivon yksin). Mulla on toisessa kädessäni mitta perunajauhoja, toisessa sähkövatkain ja edessäni työtasolle vyöryvä juuri vaahdotettu kananmuna-sokerisekoitus (taisin mainita jotain siitä, että osaan sotkea itsekin).

leipoo1

No, ei pidä lannistua. Sotkut siivottuani sain kuin sainkin pohjataikinan uuniin ja kävin täytteen kimppuun. Katsoin, että mitäs siihen tulikaan. Jaaha, desi kuohukermaa puuttuu. Itseasiassa koko kuohukerma puuttuu mutta korvaisiko sen vispikermalla? Sama kai se on. Mitäs muuta.. Ja niin. ”Laita kakku jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää”. Niin, että tää täyte olisi pitänyt tehdä eilen? Aijoo. (Muistinko jo sanoa, että ihan aina en itsekään tiedä, että mitä teen tai milloin.) Noniin, eipä siinä sitten muuta kuin suunnitelma C kehiin. Improvisoidaan. Marianneja oli jo murustettuna pilvin pimein rahkaa ja kermaakin löytyi. Ei muuta kuin kiva mariannerahka kasaan ja avot. Noin. Sitten ne vadelmat koristeeksi. Niin mitkä vadelmat? Meillä mitään vadelmia ole. No eipä mittään, laitetaan mansikoita. Melkein samahan ne on vai mitä? On ne.

leipoo4

Ja näin kivasti syntyi meillä ihana syntymäpäiväherkku. Julkinen anteeksipyyntö onnittelu äidilleni, joka joutui pääsi näitä leivoksen kuvatuksia makoisia leivonnaista syömään. Eiköhän oteta ensivuonna taas uudestaan!

leipoo3

Puspus!

-Jenni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *