Kun (aito) rakkaus yllättää

Asia, mistä en ole voinut puhua edes omille ystävilleni saati sukulaisille. Ehkä olen vähän vitsin tapaan sivulauseessa maininnut, mutta siihen se on aina jäänyt. Aito rakkaus yllättää sut vielä kerran laulaa Juha Tapiokin (tai ainakin jotain sinnepäin?). Eipä sitä silti uskoisi, että se enää voi omalle kohdalle osua. Tänään on tapahtunut aika iso käännekohta omassa […]

Helpot pääsiäiskortit

Teksti on kirjoitettu alunperin vuonna 2016 kun lapseni ovat olleet 3v ja 4v, tekstiä on päivitetty uusilla ajankohtaisilla ilmaisilla printattavilla korttimalleilla huhtikuussa 2020. Löydät minun suunnittelemani printattavat mallit tekstin lopusta. Mukavia askarteluhetkiä! Mainiota pääsiäisen aikaa! Pajunkissat ilahduttavat jo vaasissa maakin jo vihertää, kevät on selvästi tekemässä tuloaan hitaasti mutta varmasti. Parasta puuhaa näin kotoilupäivänä on […]

Radiohiljaisuutta ja pääsiäisen odotusta

Mukavaa perjantaipäivää! Blogissa on ihan huomaamatta tullut pieni tauko, pahoittelut. Kiireistä on ollut siinä määrin, että kirjoittamaan ei ole ehtinyt ja koska kuvien lisäksi myös teksi omasta mielestäni blogipäivityksissä on hyvin oleellinen juttu, niin postaukset ovat jääneet hetkeksi sivuun. Tekstiajatuksia on jo päässä ja paperilla lukuisia, josko ensiviikolla näitä ehtisi kirjaamaan ihan näppäimistölle asti enemmän! Nyt […]