Sinulle, asiakas

Käytän paljon työssäni ja puhuessani työstäni sanaa asiakkaat. Neutraalia ja hienovaraista, aika anonyymiäkin sanaa asiakkaat. Pakko sanoa, että asiakkaiden sijaan haluaisin kuitenkin kovasti puhua ihmisistä, puhua elämistä, tarinoista joita kohtaan. Pystyä kertomaan teillekin, kuinka pakahdun onnesta näiden ihmisten, asiakkaiden, puolesta tai kuinka pystyn lähes käsin koskettamaan myös ne surun hetket jos työni sellaisen äärellä on […]

Messutapahtumat näytteilleasettajan näkökulmasta osa 2

Aloitin torstaina pienen juttusarjan matkastani näytteilleasettajaksi Suomen Häämessuille Jyväskylään 21.1. Ensimmäinen osa sarjaa luettavissa täällä. Viime kirjoituksessani jo mainitsinkin, että näytteilleasettajan messukokemushan ei suinkaan ala messuaamuna tai pääty siihen iltaan. Oma messuosallistumiseni tuli yllätyksenä itsellenikin ja varsinainen päätös osallistumiseen syntyi vasta aikalailla kuukausi ennen messuja. Tällainen varoaika messuille lähdössä on aika lyhyt, mutta uskoin silti onnistuvani […]

Yksi ylimääräinen päivä

Mainiota vuoden ylimääräistä päivää! Tuntuuko kaikista nyt vähän siltä, että olette salakavalasti saaneet varastettua universumilta yhden päivän vuoteenne lisää? Ei minustakaan. Mutta se johtunee ihan vain maanantaista. Karkausvuotta vietetään aina neljällä jaollisina vuosina (lukuunottamatta sadan ja neljänsadan sääntöä), seuraavan kerran karkausvuosi osuus siis vuodelle 2020. Karkauspäivästä ja karkausvuodesta kertoo aina viisas Wikipedia seuraavaa: ” Karkausvuosi […]