Lievestuoreen valokuvaamon palvelut, yksivuotiskuvaus

Millainen on lapsikuvaus ja mitä se sisältää?

Lapsikuvaus terminä yhdistetään useimmiten 1-v kuviin. Yksivuotiskuvaus onkin hyvin perinteinen aika tallentaa lapsen olemus ilmeineen ja vekkuleine kujeineen. Tässä kohtaa lapsi ei enää ole vauva, vaan jo ihan omatoiminen persoona joka tekee, touhuaa ja päättääkin asioita ite. Toisaalta kuitenkin vielä niin pieni ja aito, että hetkien ja aitojen ilmeiden ja asentojen tallentaminen on mahdollista. Harva yksivuotias vielä osaa tai kokee tarvetta poseerata (paitsi pieniä hetkiä, jolloin yleensä esitellään ne kaikki taidot josta tiedetään muiden ilahtuvan 😉 ) .

Lapsi- ja sisaruskuvauksissa etenemme aina lapsen tahtisesti ja pienimmän kuvattavan ehdoilla. Pidämme tarvittaessa taukoja ja myös tutustumiseen käytetään rauhallista aikaa kuvauksen alussa jos tilanne tuntuu erityisen jännittävältä. Lapsikuvaajana olen erittäin heittäytyvä ja kuvauksissa luultavimmin näet minut niin möyrivän lattialla kuin hyppivän sammakkona pitkin poikin. Rakastan olla lapsen tasolla ja eläytyä hetkiin, lapsikuvaukset ovat aina rentoja hassutteluja ja ujompienkin lasten kanssa löydämme yhteisen sävelen sopivan lämmittelyajan jälkeen.

Hyvää ja rentoa mieltä pyydän aina myös aikuisien pakkaamaan mukaansa kuvauksiin; jokainen lapsi on yksilöllinen ja vaikka hän kotona käyttäytyisi jollain tavalla, on kuvaustilanne usein uusi ja erikoinen ja tällöin lapsi voi toimia ihan  erilailla kuin arjessa. Kannustavalla ja rennolla otteella kuitenkin saamme pienistä tyypeistä aina eniten irti, hymyt tulevat jos ovat tullakseen ja useimmiten spontaanit kikatukset tulevat juuri silloin kuin niitä vähiten odotetaan. Ja kuva, se voi olla erityisen hyvä ja lapsen näköinen vaikka siinä ei olisi hymyn häivettäkään!

Lapsikuvaus voidaan toteuttaa studiossa tai miljöössä, vaikka molemmissakin. Useimmiten pohditaan paikkoja ja puuhia joissa lapsi viihtyy ja kannustankin tuomaan mukana omia leluja tai muita tärkeitä asioita, joita lapsen kuviin haluttaisiin mukaan muistuttamaan käsillä olevasta ikävaiheesta. On mahtavaa katsoa vanhoista kuvista, mikä on ollut lapset lempivaate tai  -lelu minäkin ikävuonna!

Lapsikuvauksen yhteydessä voimme tallentaa myös sisarus- ja perhekuvat. Tämä ei tuo teille lisäkuluja, mutta rauhallista kuvausaikaa on hyvä varata tunti, kun kuvauskokoonpanoja on useampia. Sisaruskuvien kohdalla voimme aina tallentaa kuviksi sekä sisarukset yhdessä, että kunkin lapsen yksittäin 🙂 .

Kuvauksen jälkeen noin kahden viikon päähän sovimme yhteisen vedospalaveripäivän, jolloin pääsette katselemaan onnistuneimpien kuvien esikatseluversioita. Suunnittelemme, mitä kuvista toivoisitte tehtävän ja kuvaamolta löydätte erilaisia malleja niin eri valokuvakooista kuin taulumateriaaleistakin. Lopulliset kuvat tilataan erillisen tuotehinnaston mukaisesti.

Muotokuvaus 160e

Muotokuvauksen kuvausmaksu on 160 euroa ja se sisältää

  • Kuvaus yhdelle tai useammalle hengelle, sinä päätät kokoonpanon
  • Kuvaus studiollani tai toivomassasi ympäristössä (35 km säteellä matkat kuuluvat aina hintoihini)
  • Koevedosgallerian eli esikatselukuvat parhaista kuvista
  • Kuvausmaksu ei sisällä kuvia tai tiedostoja, vaan ne tilataan ja maksetaan erikseen

Lisätiedot ja varaus:

  • Lapsikuvauksen voit varata netin ajanvarauksen kautta tai soittamalla/laittamalla sähköpostia  (puh. 044 9721372, sposti jenni@jenoradesign.com) .
  • Kuvauksen voit antaa myös lahjana, lahjakortin arvo on vapaasti päätettävissä ja toimitettavissa niin sähköisenä kuin fyysisenä korttinakin

-Jenni

Yksivuotiskuvaus, Valokuvaamo Laukaa, lapsikuvaus Keski-Suomi, valokuvaamo Keski-Suomi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ethän kopioi luvatta!