Miten valmistautua loma(lenno)lle?

Kirjoitettu 8.7.2018

Avainsanat: , ,

Jos olet lähdössä pidemmälle lomalle, kannattaa matkalle varautua jo ajoissa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – sanonta sopii tähän tilanteeseen paremmin kuin hyvin, etenkin lasten kanssa matkustaminen vaatii ennakointia, jotta vältetään pahimmat sudenkuopat. Tässä yhdenlainen lista apuvälineeksi kun edessä on lentomatka lasten kanssa (ja mikäpä ettei vaikka mökille lähtöäkin varten ajatellen).

Vertaa lennot/matkat rauhassa

Katso lentojen hinnat eri lentoyhtiöissä, tee lentohaku useampana eri päivänä sillä lentolippujen hinnat voivat vaihdella ja lennot voivat olla halvimmillaan juuri silloin kuin et sitä välttämättä osaa odottaakaan ja halpa kesälomamatka voi olla vain oikean päivä klikkauksen takana. Käytä tarvittassa matkahakukonetta; esimerkiksi Momondo kertoo myös lentomatkojen pituudet, mikä on mielestäni mainio ominaisuus jos ei esimerkiksi halua ylittää tiettyä lentomatkaa  🙂 .

Pakkaa matkatavarat ajoissa

Tiedän, että on houkutteleva ajatus pakata iltana ennen lähtöä. Mutta se ei ole järkevää, trust me. Edellisenä iltana hermo kireänä pakkaaminen tuo aina tullessaan sen, että pakkaat vääriä asioita ja vääriä määriä. Tarkalla suunnitelmallisuudella pakkaat jo ennalta järkevästi etkä menetä näin laukusta tilaa vaikkapa matkamuistoilta tai tuliaisilta.

Pakkaa matkatavarat huolella (ja lentoyhtiösi ohjeiden mukaisesti)

Ajoissakaan tehdystä pakkaamisesta ei ole hyötyä jos se on tehty väärin. Tarkista siis vielä lentolaukun/käsimatkatavaran koko sillä se ei välttämättä ole sama kuin kymmenen vuotta sitten Kanarialle lennettäessä. Pakkaa käsimatkatavarat järkevästi, ota nesteet ja elektroniset laitteet jo pakatessa erilleen, jotta ne on turvatarkastuksessa helppo nostaa esiin kun aika on. (Lisää lennolle pakkaamisesta tulossa tämän kuun matkateksteissä!)

Tarkasta lentoaikataulut vielä ennen lähtöä

Moni lentoyhtiö ystävällisesti nykyään muistuttaa matkustajiaan välittömästi muutoksista ja aikataulujen vaihdoista, pystyyhän jopa lennolle kirjautumisenkin tekemään jo vaikka matkalla kentälle mobiilissa. Mutta tarkista silti lentojen ajat vielä kerran ja kirjoita ne kalenteriin. Oma muisti ei aina ole paras ja mielessäsi oleva lähtöaika varttia vaille kaksitoista voi oikeasti olla vaikkapa 12.15

Tarkasta passi ja viisumi

Valokuvaajana voin sanoa, ettei ole yksi eikä kaksi kertaa kun saan perjantaina paniikin sekaisen puhelun kun asiakas tajuaa huomanneensa että passi ei menekään vanhaksi tähän aikaan ensivuonna vaan tänään. Ja lomalento tottakai lähtee Helsinki-Vantaan lentoasemalta maanantaina kello 8, joten jotain tarttis varmaan tehdä 😉 . Tämä esimerkkinä siitä, että mitä vain voi sattua kenelle vain. Joihinkin maihin myös passin voimassaoloa vaaditaan pidemmälle kuin vain matkan loppuun. Katsoithan myös, että lomakohteeseesi ei vaadita viisumia? Jos vaaditaan, haethan senkin ajoissa!

passikuva, valokuvaamo, lievestuore, laukaa

Rokotukset kuntoon

Vauvan rokotukset, aikuisten rokotukset, eläkeläisen rokotukset  ja lapsen rokotukset ovat ihan yhtä tärkeitä olla ajan tasalla. Olitpa siis jo kokenut konkari tai ensimatkaaja, muistathan tarkastaa matkakohteesi rokotusvaatimukset, näitä harvemmin muistaa kukaan muu sinulle mainita joten asiassa pitää olla itse aktiivinen.

Vakuutukset kuntoon

Ilman matkavakuutusta en itse poistu edes lyhyelle lomamatkalle. Huomaathan, että useimmissa matkavakuutuksissa vakuuttaessasi itsesi vakuutat myös perheen lapset (alaikäiset tai jopa täysi-ikäisetkin). Ja joidenkin ammattiliittojen jäsenyyteen kuuluu sekä jotkut työnantajat sisällyttävät työntekijänsä vakuutuksiin myös matkavakuutuksen.

Kun lähdet lasten kanssa matkalle, huomioi lisäksi ainakin nämä kohdat

Valitse hyvät matkarattaat ulkomaille/pidemmälle reissulle, jos lapsesi ei vielä kävele

Vaikka lapsen kantaminen saattaa tuntua näppärältä vaihtoehdolta, ei sitä kukaan jaksa päivätolkulla etenkään hellesäällä. Säästä siis itseäsi ja lastasi, ota mukaan matkarattaat. Myös erilaiset kantoliinat pienempien lasten kohdalla ovat näppäriä!

Valitse lapsille sopiva lomakohde

Jokin kohde voi houkuttaa paljon, mutta lasten kanssa reissatessa kannattaa miettiä onko tämä kohde sopiva meille, vai sopisiko se ennemmin aikuisten lomakohteeksi? Mielestäni lapset eivät ole rajoite reissaamiselle, mutta kaikkien mukavuuden kannalta kannattaa miettiä kokonaisuutta; lomakauden Ibiza vilkkaimman keskustan kadun hotellissa ei välttämättä ole rauhallisin paikka nukuttaa vauvaa.

Mieti valmiiksi tekemistä lapsille

Niin perille kohteeseen kuin esimerkiksi lentokoneeseen ja muille matkustusmatkoillekin. Tätä on mahdotonta korostaa liikaa, sillä jokainen meistä tietänee millainen on tylsistynyt lapsi; sinkoileva, hullutteleva, monesti kuulokykynsä menettänyt pieni Räyhä Ralf- jonka tainnuttaminen edes makeisilla ei onnistu kuin hetkeksi. Omille lapsillemme olen koonnut joka kerta reissuun mukaan erilaista puuhaa aina värittämisestä tehtäväkirjoihin, myös tabletit ovat matkalla mukana pieniä pelihetkiä varten (lukeminenkin on huomattavasti mukavampaa tabletilta, kuin että raahaisi mukanaan kassillisen kirjoja).

Ota eväät

Ota evästä, ruokaa, naposteltavaa koko reissun mitalle. Matkustaminen on ikävää jos on nälkä ja esimerkiksi lentokoneissa ja huoltoasemilla se tiedetään, näin myös hinnat ovat sen mukaiset. Pientä naposteltavaa on siis hyväkin varata reppuun ettei ihan jokaista hankintaa tarvitse hätäpäissään ostaa kalliilla hinnoilla. Ja ainakaan meidän perheessämme nälkäkiukku ei koske vain lapsia, käsi nousee ylös kirjoittajan penkillä välittömästi myötämisen merkiksi 😀 .

Ota mukaan rutkasti rentoa lomamieltä

Vaikka monia asioita on hyvä suunnitella ennalta ja hiukan järjestelläkin, on asenne tärkein. Ainakin oman perheeni kanssa reissatessa huomaan, että jos aikuisista toisilla alkaa verenpaine nousta, myös lapset aistivat sen ja kaaos on valmis. Kun jokainen on mukana järkevällä asenteella ja hyvällä reissumielellä, tulee matkasta varmasti ikimuistoinen ja mukava 🙂 !

Mitä muita vinkkejä sinä antaisit loma(lenno)lle lähtevälle?

-Jenni

Ps.. Ainakin meillä lomareissuja ei voi paljastaa lapsille kuin maksimissaan viikko ennen lomaa, sillä kukaan ei jaksa sitä ”joko lähdetään” kyselyä kuukausikaupalla. Finavian sivuilla on kivoja ilmaisia printattavia mitä matkalle mukaan-tyyppisiä listoja lapsille. Tämä kertonee lapsellekin  konkreettisesti mitä mukaan pitää ottaa plus kauanko matkaan vielä on aikaa 🙂 .

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

FacebookInstagramPinterest