Rakkautta on kaivata

Joka kerta kun mainitsit sanan kuolema,

aloin pelätä, etten ehtisi poimia kylliksi kukkia,
joilla peitellä sinut, ettei se löytäisi sinua ennen minua.

– Tommy Tabermann

 

On onnea voida rakastaa ihmisiä lähellään ja saada rakkautta takaisin, se on varmasti yksi tärkeimpiä asioita elämässä. Rakkaus kuitenkin muuttaa muotoaan ja se voi myös aiheuttaa surua, kipua ja ikävää. Toista voi kaivata, kun hän on tavoitettavissa mutta jossain kaukana, mutta toista tulet kaipaamaan myös silloin, kun häntä ei enää ole.

Minulta kysytään paljon, koenko hautajaiskuvaukset raskaaksi ja kuinka pystyn niitä toteuttamaan, kun ne ovat niin kovin surullisia. Sanon aina, että suru tuo tullessaan paljon hyviä asioita. Suru kerää ihmiset yhteen, hautajaisissa jokainen ihminen on saapunut paikalle samasta syystä; muistaakseen ja kunnioittaakseen läheistä ja tärkeää ihmistä. Suru kertoo ikävästä, se kertoo rakkaudesta ja kaipauksesta, se kertoo yhteisistä menneistä hetkistä. Suru kertoo siitä, että rintaa puristaa ikävä ja rakkaus. Suru kertoo välittämisestä.

Monesti siunaustilaisuus ja hautaanlasku ovat hautajaispäivän raskaimpia osuuksia kaikille. On sanottava viimeisetkin sanat, osattava avata nekin asiat jotka ovat jääneet sanomatta. Kyyneleet ja liikutuksen hetket ovat herkässä, jokainen kuitenkin tietää että niiden tunteiden ulospäästäminen on turvallista, turvallista tässä yhteisessä tilaisuudessa, jossa kaikki jakavat saman pohjattoman ikävän. Näissä tilaisuuksissa merkittäviä ovat sanattomat eleet ja halaukset, joiden tarkoituksen jokainen tietää. Käsi toisen olkapäällä, ymmärtävä katse tai halaus sanojensa takana murtuvalle. Kaunista ovat myös kaikki sanotut sanat, lasketut kukat ja pienet kuiskaukset viimeisillä hetkillä. ”Hyvää matkaa, on kova ikävä.”

Muistotilaisuuden kauneimpia hetkiä ovat ehdottomasti hymyt. Naurut ja ilot, joita koetaan poismenneen onnellisia ja tärkeitä hetkiä muistellessa. Muistotilaisuuksissa koetaan paljon ilon hetkiä, näistä jokaisesta myös minä olen aina mielessäni onnellinen. Tämä ihminen on ollut rakastettu ja on varmasti nähnyt elämän haasteiden ohella myös onnellisia hetkiä. Muistotilaisuus tuo tullessaan mahdollisuuden purkaa ajatuksia ja mietteitä oman tärkeän läheisen piirin kanssa. Vaikka kaikki muistot eivät ole aina iloisia, ovat ne tärkeitä jakaa jonkun kanssa. Lopulta surulliseksi mielletty tilaisuus ei useimmiten ole surullinen, vaan itseasiassa aika onnellinen. Kaihoisa, kaipaava, mutta onnellinen eletystä elämästä ja eletyistä hetkistä. Laulut ovat aina kauniita ja niitä lauletaan vahvalla äänellä, niiden kautta on helppo purkaa sekin ikävä joka muuten on vaikea kertoa.

Myöskään hautajaiskuvat eivät ole surun muistelua. Kuvat ovat poislähteneen muistelua ja muistelua tilaisuudesta, joka on jokaisen kohdalla vain kerran. Tätä tilaisuutta ei uusita, eikä tätä nähdä enää koskaan uudelleen. Tämä tapahtuu kerran elämässä ja se on viimeinen matka, viimeinen tilaisuus, arvokas ja ikuinen.

Minä voin sanoa ylpeänä olevani hautajaiskuvaaja, nämä kuvat ovat poikkeuksetta merkityksellisiä työn tilaajalle ja olen onnellinen voidessani helpottaa omaisten raskasta päivää antamalla oman työpanokseni tallentamalla ohikiitävät hetket kuviksi. Kuvia et ehkä pysty katsomaan tänään, et huomenna, et ehkä koko vuoden aikana. Mutta kun viimein käyt läpi päivän kuvien voimalla uudelleen, toivon että kaipauksen lisäksi muistat myös rakkauden ja poimit kauniit hetket rakkaisiin muistoihisi mukaan.

Jos kaipaat siunaus- ja muistotilaisuuteen valokuvaajaa, otathan minuun yhteyttä .

-Jenni

2 vastausta

  1. Moi♡♡♡
    No… itkuhan tässä tuli. Olen niiin tunteellinen. ?
    Esittelysi hautajaiskuvaajana huokuu jo heti läsnäoloa ! Tunteikas,ihana! Minä ainakin haluaisin sinut kuvaajaksi! Olen lukenut jo aemmin postauksia ja niistä huokuu lämpö! On varmaan ”kiva paikka” ottaa ammatillinen rooli kuvauksissa ettei itse ratkea. Olet oikeassa että hautjaisväki ei nää ja tajua kaikkea ympärillä näkyvää… myöhemmin kuvista tajuaa esim kauniit kukat ja koristellut. ?

Vastaa käyttäjälle Jenni Oranen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ethän kopioi luvatta!