Yhdessä ehjät

Kirjoitettu 31.12.2017

Avainsanat: , , , ,

Väitän että uusien ihmissuhteiden luominen on vaikeampaa, mitä enemmän ikää tulee. Lapsena kysyttiin lähdetkö leikkimään ja jos leikit naksahti kohdalleen, ne ovat saattaneet jatkua nykyhetkeen saakka. Jos taas kemiat ei kohdanneet, niin leikkiminen lopetettiin ja molemmat lähtivät omille teilleen. No hard feelings. Teini-iän ihmissuhteista nykyhetkeen jäljelle jääneistä lienevät rautaakin kestävämpiä, siinä aikakaudessa kun hyvin usein myrskyää oikein kunnolla. Vanhemmuus, ensimmäisen lapsen syntymä ja odotus monesti laittaa myös ystävyyksiä uusiksi, toisille muuttuvat elämäntilanteet ovat liikaa. Toisaalta taas sama aikakausi tuo toisia ihmisiä entistä lähemmäs sinua ja alat oppia, ketkä ovat oikeita ystäviä.

Mutta mitä sitten kun eletään kovimpia ruuhkavuosia, aikaa tai jaksamista ei ole harrastaa tai käydä missään ja välillä tuntuu että jopa oma perhe on vain saman katon alla asuvia vuokralaisia? Kuinka työläältä tuntuu edes ajatella hankkivansa uusia ystäviä, kun ei aika riitä oikein nykyisillekään. Ja toisaalta: miten se hankinta tehdään, jos niitä harrastuksia eli ihmisten kohtaamispaikkoja ei arjessa ole? Koen hiukan vaivaannuttavaksi ajatuksen lähestyä tuntematonta ihmistä vaikkapa kauppareissulla Prisman hyllyjen välissä “koska hän näyttää mielenkiintoiselta”. Vaikka tapaisit saman ihmisen vahingossa useita kertoja samassa paikassa, vaihtaisit silloin tällöin spontaanisti vaikkapa muutaman sanasenkin ja ajattelisit että hei, meillähän on samanlainen huumorintaju. Niin mitä sitten jos ehkä uskaltautuisitkin joskus heittämään että no hei, lähdetäänkö joskus viinilasilliselle. Ja sitten kun se viini-ilta koittaa ja tajuat ensimmäisen vartin jälkeen että ei hyvä tavaton, ei tästä tule mitään. Mitä sitten? Voiko sanoa, että hei eipä sittenkään olla kavereita? Vai pitääkö näytellä sairauskohtaus ja poistua paikalta, vaihtaa puhelinnumero ja osoite?

“Syitä aikuisten hankaluuksiin solmia uusia ystävyyssuhteita voi etsiä myös evoluutiopsykologiasta: ihmisen laumaan mahtuu keskimäärin 150 ihmistä ja aikuisella tuo lauma on jo kasassa.”  Psykologi Tuija Matikka / Yle.fi, Ystävyys on mieletön munkki

Väitän kyllä että pari vanhaa on parempi asia kuin pussillinen uusia, se pätee tässäkin kohtaa. En siis koe, että uusien ihmissuhteiden ja ystävien hankinta aikuisiässä olisi enää mitenkään välttämätöntä. Mutta mitä kun elämä on ripotellut ne rakkaat ihmiset pitkin maata ja ehkä jopa maailmaa? Läheisimmät, tärkeimmät ihmiset eivät välttämättä olekaan jakamassa sitä päivittäistä spontaania arjen komiikkaa ja vastoinkäymisiä. Ei ollakaan niin lähekkäin, että voisi soittaa toiselle puolen tunnin varoitusajalla että lähdetäänkö lenkille, nyt ottaa päähän. Tai että keitätkö kahvit jos tulen käymään. Niin välillä sitä kaipaa kuitenkin myös sellaista ihmistä, sellaista joka on myös maantieteellisesti lähellä. Vaikka koenkin, että oma puolisoni on minulle se isoin arjen ilojen ja surujen jakaja, niin on myös asioita jotka eivät sitä toista puoliskoa juurikaan kiinnosta tai mitä hän ei ymmärrä. Ja silloin tarvitaan sitä toisenlaista ihmissuhdetta; ystävää.

Mihin tällä kaikella tarinoinnillani sitten tähtään? Etsin kirjekaveria vähän avoimemmalla haulla? Ei, vaan halusin pohjustaa sitä, millaisia timantteja nämä aikuisiällä löydetyt uudet ihmiset, ihmissuhteet ja ystävät ovat. Halusin kertoa teille muillekin, jotka rämmitte siellä ruuhkavuosien suossa laput silmillä, että kyllä niitä uusiakin ihmisiä löytyy. Se, että kaikki naksahtaa kohdalleen ja klikkaa, ei varmastikaan ole mitään itsestäänselvyys. Mutta että jos niin käy, kannattaa se tajuta ja siihen herätä. Jos joku on yhtä outo kuin sinä, ymmärtää vitsisi ja äänenpainosi. Eikä välitä vaikka ensimmäistä kertaa hänen kyläillessä luonasi on päällä täyskaaos ja oma esikoisesi kaivaa kahvipöydässä nenäänsä tai huutaa vessan ovi auki että pyyhkimään. Jos joku kertoo heti alkuun että arvostaa sinussa jotain ja sinustakaan ei tunnu oudolta kehua toisen takamusta juuri noissa housuissa. Ne ihmiset ovat timantteja ja heistä tulee pitää kiinni.

” Jos ei ole kokenut ystävyyttä, ei osaa sitä kaivatakaan. Mutta on se mieletön munkki.” Psykologi Tuija Matikka / Yle.fi, Ystävyys on mieletön munkki

Tämän naisen kanssa meillä kävi niin; asiat klikkasi ja toimi hiukan huomaamatta. Satun kanssa molemmat olemme sopivasti omalaatuisia ollaksemme yhdessä jotain sopimattoman sopivaa. Tällaisen ihmisen kanssa on hienoa lähteä rakentamaan myös jotain uutta, kun tietää että täysillä ollaan mukana yhdessä. Uutta alkua tämä tarkoittaa myös Jenora Designin blogille, joka tulee olemaan osa Kollaasiblogit-yhteisöä tästä päivästä alkaen. Kollaasista voit lukea enemmän täällä, Kollaasin löydät myös Instagramista ja Facebookista.

Blogini aloittaa ja pysyy jatkossakin tällä paikalla, omilla kotisivuillani jenoradesign.com/blogi . Kollaasin kautta pääset kuitenkin seuraamaan minun kirjoituksiani sekä myös Pikkublogin elämää. Kollaasin kanssa luvassa on mm. erilaisia teemakuukausia ja yhteistyökuvioita ja nämä näkyvät meidän molempien Kollaasilaisten blogeissa. Omat tuvat ja omat luvat siis pidämme, mutta päälimmäinen koti blogeillamme on yhteinen. Näin myös sinä pystyt seuraamaan meidän molempien touhuja näppärästi yhdessä kanavassa 🙂 .

Tervetuloa sekä seuraamaan yhteistä matkaamme, että olemaan osa sitä! Yhdessä kohti ääretöntä ja sen yli 🙂 .

-Jenni

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

FacebookInstagramPinterest