Messutapahtumat näytteilleasettajan näkökulmasta osa 3

Kirjoitettu 26.1.2017

Avainsanat: , , ,

Noniin, nyt on Suomen Häämessut Jyväskylässä vietetty menneenä lauantaina eli 21.1 ja on aika kertoa hiukan jälkikuulumisia. Aloitin tämän Messutapahtumat näytteilleasettajan näkökulmasta tekstisarjan täällä. Ensimmäisessä tekstissäni avasin hiukan ajatuksia messuille lähdöstä ylipäätään ja mukana jutussa oli haastattelussa myös messukonkari Kreetta Ahonen Vinkeestä. Toisessa tekstissäni täällä avasin matkaani messuille, eli sitä mitä oli jo tehty ja vielä tekemättä noin viikko ennen messuja. Tämän jälkeen blogin puolella olikin sitten hiljaisempaa; viimeinen viikko meni ihan täysin työn touhussa ja etenkin viimeiset kaksi päivää ennen messuja olivat aikamoisia. Niitä olette ehkä jo kurkkineetkin Instassa tai Fb:ssä 🙂  .

Millaista siellä messuilla sitten oli ja miten meni? Ja kuinka sinne päästiin? Messuja edeltävä viikko oli aika tapahtumarikas ja lähdetään liikkeelle siitä.

Ma 16.1 – Viisi päivää ennen messuja

Kuvauspäivä. Uudet rekvisiitat testiin-päivän kuvauksia oli koko päivälle klo 9.30-18 väliselle ajalle +valmistelut ja purkaminen. Maanantaina ei siis messujen eteen ehtinyt mitään tehdä (muutamaa spostia ja puhelua lukuunottamatta)

Ti 17.1 – Neljä päivää ennen messuja

Edellisen kuvauspäivän kuvien purkua, edellisen viikonlopun siunaustilaisuuden kuvien järjestelyä. Facebook-päivittelyä, valtavat määrät sähköposteja (muutama messupostikin). Messuille tulevien käyntikorttien ja työn alla olleen ikkunateippauksen viimeistely: fontit, värit, kuosit kohdalleen.

Ke 18.1 – Kolme päivää ennen messuja

Kuvaus aamupäivästä asiakkaan luona, heti kuvauksen jälkeen kuvien purku ja koevedokset nopeasti eteenpäin. Asiakkaiden mainossuunnittelua, muutaman kuvauksen kuvien viimeistelyä. Muu päivä omien messutuotteiden valmistelua.

Torstai 19.1 – Kaksi päivää ennen messuja

Viimeiset silaukset asiakkaiden kuville ja sitten messujen pariin. Olin harhaisesti kuvitellut, että kaksi päivää ennen messuja aika riittää hyvin suunnittelemieni “viimeisten asioiden” hoitoon ja valmisteluun. No, kaikenlaista sitä tulee luultua 🙂 . Keskiviikkona olimme saaneet näytteilleasettajakartan messuille ja osastomme koki aika radikaaleja muutoksia huomattuamme, että osastomme sijainti olisi kulmassa ja näin siinä olisi mahdollisuus kahteen avoimeen päätyyn. Torstai alkoi siis vielä tämän ajatuksen viimeistelyllä, apukäteni Jenni toi minulle myös osastolle suunnittelemamme metallilevyt, joilla pääsin suunnittelemaan messukuvien esillepanoa.

Iso osa päivää meni koneen ääressä printatessa messumateriaaleja: tarjouspyynnöt, hinnastot, alennuskupongit.. Käyntikortit ja arvontalaatikon olin onnneksi saanut tilattua Granolta jo tiistaina, mutta näin kireällä aikataululla toki vielä muutamia asioita piti varmistella ja viimeistellä. Sitten taas vähän printtausta ja printtausta. Työpäivän jälkeen ajelin hakemaan lapset hoidosta, kävin isälläni kertomassa muuttuneista seinäsuunnitelmista ja suuntasin kotiin leikkaamaan yhteensä kaikkiaan noin viitisensataa erilaista mainosta ja infolappusta. Illan viestittelin myös Eiri Kehysten Annin kanssa ja laitoin kuvia tekeillä olleista messukasseistani sekä oman oikean käteni Jennin kanssa, jonka kanssa jo alustavasti suunnittelimme lauantain aikatauluja.

Perjantai 20.1 – Päivä ennen messuja

Tämä päivä oli aikamoinen. Aloitin aamulla ajamalla isäni luo, joka oli ystävällisesti vielä edellisenä iltana sahannut osastolleni muutamien muutosten myötä viimeisiä levyjä kuvien esillepanoon tarvittavien metallilevyjen taakse. Pakkasin autooni kolme sermiä ja lastulevyt, joilla osaston isot linjat oli tarkoitus kasata. Tästä ajelin studiolle viimeistelemään messukasseja ja osastolle suunniteltuja esillepanoja. Printtaa, leikkaa, liimaa, rei´itä, pujota.

Messujen rakentamisaika alkoi klo 13 ja olin suunnitellut ennalta olevani Paviljongilla jo tuolloin rakentamassa osastoa mutta noh, toisin kävi. Vielä yhden aikaan viimeistelin ja printtasin studiolla kuvia metallilevyjen päälle laitettavaksi, joissa kuvat ja tuotteet halusin esitellä. Itse tehdessä on itse päättämisen ihanuus ja inhottavuus: huomaan että toisinaan itselläni käy sellainen pieni ongelma, etten ole tyytyväinen mihinkään ja viilaan tiettyjä asioita liian pitkään. Silloin vieressä pitäisi olla ihminen joka sanoisi että hei Jenni, se on kyllä aika hyvä nyt.

Viimein kahden jälkeen pääsin liikenteeseen: ajoin ensin hakemaan matkan varrelta omia fb-kirppikseltä löytämiäni somistuslaatikkoja, tämän jälkeen kurvasin Ikeaan hakemaan kummipojan syntymäpäivälahjaa. Viimein kolmen jälkeen pääsi Granolle, josta nappasin mukaan tilaamani käyntikortit ja hienon arvontalaatikon, jonka Granolla olivat minulle ideoineet. Tästä otin suunnan kohti Paviljonkia. Kävin ensin infossa hakemassa näytteilleasettajapassit ja keräämässä vähän tietoa, tämän jälkeen ajoin auton halliin ja aloin purkaa tavaroita. Kannoin sermit ja somistekassit osastolle ja aloin rakentaa. Viereisilläkin osastoilla oli jo hiukan liikettä, mutta yllättävän hiljaista vielä tuolloin meidän puolellamme hallia oli.

Messujärjestäjä oli osannut ennalta taata meille vain mustan takaverhon, joten olikin ihan kiva yllätys että koska osastomme oli hallin keskiosassa niin siinä oli myös kaksi seinää. Tämä toki aiheutti hiukan alkuhämmennystä, sillä osastolle varaamiemme sermien jalat eivät sitten tietenkään mahtuneet osaston seinien alle ja näin veivät harmillisesti parikymmentä senttiä puoleltaan pois osaston pinta-alaa. Lopulta tämä kaikki kuitenkin kääntyi hyväksi lopputulemaksi, sillä saimme messujen ajaksi omat henkilökohtaiset tavaramme sekä ulkotakin tuonne sermien ja seinien väliin talteen 🙂  . No, osastolta lähdin perjantaina puolen kuuden aikaan kotiin, ajattelin että lauantaiaamuna yhden lisäkäsiparin kanssa viimeistely onnistuu nopeammin. Perjantai-iltana vielä kirjoitin kotona puhtaaksi oman “puheeni”, josta olin diaesityksen kasannut jo aiemmin päivällä töissä.

Mutta mitä tapahtuikaan lauantaina messuilla? Menikö kaikki putkeen vai oliko päivä kuin nolojen tilanteiden miehellä? Tästä lisää huomisessa postauksessa 🙂 !

 

-Jenni

 

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

FacebookInstagramPinterest